Istuimme alas Metsä Groupin kestävän kehityksen päällikön Silja Pitkänen-Arten kanssa keskustelemaan uudistavasta metsätaloudesta ja käytännön keinoista, joilla pidämme huolta metsien biodiversiteetistä. Mitä ovat tekopökkelöt, säästöpuut ja suojavyöhykkeet? Mitä eroa on hiilinieluilla ja hiilivarastoilla? Entä mikä merkitys on suomalaisen metsänhoidon pitkillä perinteillä?
Mistä tiedän, ettei käyttämäni puuraaka-aineen hankinta aiheuta metsäkatoa?
Suomen metsien käytön pohjan muodostaa metsälaki, ja siihen jo 1800-luvulla kirjattu ohje, joka sanoo: metsää älköön hävitettäkö.
”Uudistamisvelvoitteen ja hyvän metsänhoidon ansiosta metsätalous ei Suomessa aiheuta metsäkatoa”, Pitkänen-Arte kertoo.
Tällä hetkellä Suomen metsissä kasvaa 2 500 miljoonaa kuutiometriä puuta, eli yli puolet enemmän kuin 50 vuotta sitten.
Jokaisen päätehakkuussa kaadetun puun tilalle istutetaan neljä taimea. Keskimäärin Suomessa istutetaan vuosittain 150 miljoonaa puun tainta.
Mitä metsäsertifiointi tarkoittaa ja mitä se takaa?
Noin 90 prosenttia Suomen talousmetsistä on sertifioitu joko PEFC™ tai FSC® sertifikaatilla tai molemmilla. Metsäsertifiointi on ulkopuolisin auditoinnein varmennettu järjestelmä, joka takaa tuotteen loppukäyttäjälle, että metsää on käsitelty ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Suomen metsien sertifiointiaste on korkea, kun koko maailman metsistä on sertifioitu vain noin 10 prosenttia.
”Valtaosa käyttämästämme puusta tulee sertifioiduista metsistä. Sertifioimattomankin puun tulee täyttää tietyt minimivaatimukset, eli se ei saa olla esimerkiksi laittomasti hakattua tai olla lähtöisin alueilta, joissa rikotaan kansalaisoikeuksia. Tämä niin kutsuttu kontrolloitu puu ei myöskään saa olla lähtöisin metsistä, joissa metsänkäyttö uhkaa korkeita suojeluarvoja tai se aiheuttaa metsäkatoa. Tämän lisäksi käyttämämme puu on jäljitettävissä tehtaalta kannolle”, Pitkänen-Arte sanoo.
Suomessa monet metsäsertifioinnin globaalit yhteiskunnalliset vaatimukset, kuten lapsityövoiman kielto tai ihmisoikeudet, on myös kirjattu lainsäädäntöön.
Mitä tarkoittaa biodiversiteetti ja miten se huomioidaan metsien käsittelyssä?
Suomen metsät ovat koti lähes 25 000 eliölajille. Eri lajeilla on erilaisia vaatimuksia elinympäristönsä suhteen. Jopa uudistusaloilla elää omanlaisensa lajikirjo, kun taas osa lajeista on sopeutunut elämään esimerkiksi taimikossa tai vanhassa metsässä.
”Luonnon monimuotoisuutta, eli biodiversiteettia, voidaan edesauttaa luonnonhoidolla. Jätämme talousmetsiin esimerkiksi säästöpuita ja kuolleita puita sekä teemme tekopökkelöitä, jotta lahopuusta riippuvaisilla lajeilla säilyy elintilaa. Säästöpuut ovat puita, joita ei korjata hakkuiden yhteydessä, vaan ne saavat jäädä metsään ja aikanaan kuolla, ja näin muodostaa metsään lahopuujatkumon. Myös metsäsertifiointi edellyttää jättämään jokaiselle leimikolle laho- ja säästöpuita ja tiheikköjä sekä vesistöjen varsille suojavyöhykkeet.” Pitkänen-Arte kertoo.
”Metsä Group hankkii vain kuusia, mäntyä, koivua ja haapaa, joiden halkaisija on alle 40 cm. Muut harvinaiset puulajit sopivat hyvin säästöpuiksi. Lisäksi säästöpuiksi jätetään muun muassa petolintujen pesäpuut ja kolopuut, järeät katajat, kookkaat haavat, palokoropuut sekä vanhat säästöpuut”, hän jatkaa.
Metsä Group on metsänomistajan suostumuksella tehnyt hakkuissa ja harvennuksissa tekopökkelöitä vuodesta 2016. Tekopökkelöt ovat 2–5 metrin korkeudelta kaadettuja puita, joiden ideana on tuottaa lahopuuta nopeammin metsässä. Myös PEFC-sertifiointi edellyttää tekopökkelöiden jättämistä, jos hakkuualueella ei muuten ole tarpeeksi kuollutta puuta.
Metsä Group tekee jatkossakin tekopökkelöitä metsänomistajan suostumuksella neljä kappaletta hehtaarille, jotta metsiin saadaan monipuolista lahopuustoa, josta hyötyvät lukuisat lajit, kuten lahottajat, hyönteiset ja ajan myötä myös kolopesijät.
Vesistöjen suojavyöhykkeiltä saa sertifiointisääntöjen mukaan poistaa puustoa vain osin ja maanpinta tulee säilyttää ehjänä. Suojavyöhykkeillä turvataan vesistön tilaa sekä alueen lajistollista monimuotoisuutta.
Mitä ovat hiilinielu ja hiilivarasto ja miten ne huomioidaan metsienkäsittelyssä?
Kun metsään sitoutuu enemmän hiilidioksidia kuin sieltä vapautuu ilmakehään, sanotaan, että metsä toimii hiilinieluna. Puiden yhteyttäessä hiilidioksidi varastoituu hiilenä puustoon ja maaperään muodostaen hiilivaraston.
Kun metsä vanhenee, sen kyky sitoa hiilidioksidia heikkenee. Vanha metsä on erittäin tärkeä hiilen varasto. Kuollessaan ja lahotessaan puut alkavat kuitenkin hiljalleen vapauttaa hiilidioksidia takaisin ilmakehään. Vanha metsä on saattaa olla altis myös erilaisille luonnontuhoille. Jotta metsä säilyisi terveenä ja hyväkasvuisena, sitä on hyvä hoitaa läpi kiertoajan. Monimuotoisuuden näkökulmasta tarvitaan kuitenkin kaikenlaisia metsiä.
