Metsä Board Oyj:n suunnattu maksuton osakeanti kannustinjärjestelmän mukaisten palkkioiden maksamiseksi ansaintajaksolta 2020–2022

Metsä Board Oyj Pörssitiedote Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot 8.2.2023 klo 17
  • Pörssitiedotteet
  • |
  • |
  • Metsä Board

Metsä Board Oyj:n (”Yhtiö”) hallitus on päättänyt suunnatusta maksuttomasta osakeannista Yhtiön pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän ansaintajakson 2020–2022 mukaisten palkkioiden maksamista varten.

Osakkeiden luovuttaminen suunnatulla maksuttomalla osakeannilla perustuu Metsä Board Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 24.3.2022 hallitukselle antamaan valtuutukseen.

Suunnatussa maksuttomassa osakeannissa voidaan luovuttaa enintään 500 000 kpl Yhtiön hallussa olevaa B-sarjan osaketta kannustinjärjestelmän piiriin kuuluville 25 avainhenkilölle järjestelmän ehtojen mukaisesti. Ohjelman yhteydessä ei lasketa liikkeeseen uusia osakkeita eikä ohjelmalla siten ole laimentavaa vaikutusta. Ennen suunnattua osakeantia Yhtiöllä on hallussaan yhteensä 1 000 000 omaa B-sarjan osaketta, joista suunnatun osakeannin jälkeen jää Yhtiön haltuun vähintään 500 000 kappaletta.

Luovutettavien B-sarjan osakkeiden tarkka lukumäärä vahvistuu viimeistään 14.3.2023 ja tiedotetaan osakkeiden luovutuksen yhteydessä erillisellä pörssitiedotteella viimeistään 15.3.2023.

Lisätietoa Metsä Boardin palkitsemisesta ja kannustinjärjestelmistä on saatavilla osoitteessa: https://www.metsagroup.com/fi/metsaboard/sijoittajat/hallinnointi/palkitseminen/

METSÄ BOARD OYJ

Lisätietoja:
Katri Sundström, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 010 462 0101 

Eeva Impiö-Loimaala, lakiasiainjohtaja, puh. 044 040 3877


Metsä Board
metsagroup.com/fi/metsaboard

Metsä Board on Euroopan johtava ensikuitukartonkien valmistaja. Keskitymme kevyisiin ja korkealaatuisiin taive- ja tarjoilupakkauskartonkeihin sekä valkoisiin kraftlainereihin. Tuotteidemme puhdas ensikuitu on uusiutuva, turvallinen ja kierrätettävä raaka-aine kestävästi hoidetuista pohjoisista metsistä. Olemme edelläkävijä vastuullisuudessa, ja tavoitteenamme ovat täysin fossiilittomat tehtaat ja raaka-aineet vuoden 2030 loppuun mennessä.

Kehitämme yhdessä asiakkaidemme kanssa innovatiivisia pakkausratkaisuja luomaan parempia kuluttajakokemuksia pienemmillä ympäristövaikutuksilla. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli noin 2,1 miljardia euroa, ja työllistämme noin 2 400 henkilöä. Metsä Board on osa Metsä Groupia. Metsä Boardin osake on listattuna Nasdaq Helsingissä.

Seuraa Metsä Boardia: Twitter LinkedIn YouTube Instagram