Tammelin on menestynyt pintakemisti, jonka uraauurtavat tutkimukset ovat herättäneet kiinnostusta ympäri maailman. Hän toimii varajohtajana VTT:n ja Aalto-yliopiston FinnCERES-lippulaivaohjelmassa, jossa tutkitaan muun muassa lignoselluloosan ja nanoselluloosan materiaaliratkaisuja. Hanke on massiivinen: mukana on 80 tutkijaa ja useita yrityksiä, kuten Metsä Fibre.
"Selluloosa on moniulotteinen materiaali. Se muodostaa minkä tahansa kasvin tukirangan, ja sen funktio on todella laaja. Hauskin juttu on, että se on hyvin responsiivinen materiaali, ja se antaa vastetta erityisesti vedelle. Jos vesi ei kulje, kasvi kuolee. Sen ajatuksen hyödyntäminen materiaalitieteessä on hieno mahdollisuus."
Selluloosa on biomateriaali, joka toimii kuin muovi
Tällä hetkellä yksi kiinnostavimmista tutkimuskohteista on nanoselluloosa, jonka parissa Tammelin on työskennellyt kymmenen vuotta.
Nanoselluloosa tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen ehkäisyyn. Siitä valmistetuilla kalvoilla voisi estää mikromuovien pääsyn pesukoneesta viemäriin. Juomavedestä taas saisi otettua talteen kultaa, hopeaa, kuparia ja raskasmetalleja.
"Tutkimustiimiini kuulunut Minna Hakalahti laski väitöskirjaa tehdessään, että neliömetri nanoselluloosakalvoa pystyy kaappaamaan sen verran kultaa, että siitä saisi pienen kultasormuksen.”
Tammelin pitää hyvänä sitä, että Suomessa puhutaan investoimisesta ympäristöystävällisempiin biotuotetehtaisiin. Suomessa mietitään tarkasti, miten paljon puuta voi vastuullisesti kaataa. Eikä puu ei ole ainut materiaali, josta voi tehdä sellua. Siihen sopisivat myös biomassasivuvirrat ja yksivuotiset kasvit, kuten viljat.
"Selluloosa on uusi muovi. Sen potentiaali nähdään sekä vanhojen materiaalien korvaajana että uusien sovellusten mahdollistajana."
Seuraava askel on selluloosamolekyylien ja -rakenteiden käyttäminen optoelektroniikassa, linsseissä ja valon taittamisessa. Niitä voisi hyödyntää vaikkapa setelien ja lääkepakkausten aitouden varmistamisessa.
Puunjalostuksen pintakemia ei ole pelkkää numeroiden pyörittelyä
Tammelin sai kannustusta luonnontieteisiin jo lapsena. Isä oli biologi sekä opettaja ja äiti lastentarhanopettaja.
"Olen ehkä vähän kilpailuhenkinen ja minulla on ambitioita, mutten ole edennyt kyynärpäätaktiikalla enkä hampaat irvessä."
Tammelin opiskeli ensin prosessikemiaa Espoo-Vantaan teknillisessä ammattikorkeakoulussa ja aloitti tutkimusapulaisena professori Per Steniuksen ryhmässä Teknillisessä korkeakoulussa.
"Pääsin puunjalostuksen pinta- ja kolloidikemian ryhmään. Se vei mennessään aivan saman tien, koska ryhmää veti professori Stenius. Hän on taitava pintakemisti."
Viimeisteltyään insinöörityönsä Tammelin sai pian koulusta tutkimusinsinöörin paikan ja on edelleen samalla tiellä.
Onko hän kokenut ennakkoluuloja naisena?
"En ole ajatellut mitään lasikattoja, vaikka työskentelen miehisessä maailmassa. Tämäkin on muuttunut: ryhmässämme on tasavertaisesti miehiä ja naisia. Kun olen tehnyt työni hyvin, minua on kannustettu ja olen päässyt eteenpäin."
Tuoreen tutkimuksen mukaan tytöt hakeutuvat yhä heikosti luonnontieteellisille aloille. Tähän ongelmaan Tammelin tarjoaa ratkaisuksi koulujen ja tutkimuslaitosten yhteistyötä.
"Mennään kouluihin ja päiväkoteihin viemään tietoa. Esimerkiksi Lontoossa on sitouduttu tiedekasvatukseen, ja kollegani pitävät siellä paljon enemmän julkisia tapahtumia. On tärkeää, että lapset ja nuoret tietävät mahdollisuuksistaan. Matematiikka on muutakin kuin numeroiden pyörittämistä."
