Lumihiutaleet putoilevat kuusen oksille, kun metsänomistaja Juho Junkkala ja Metsä Groupin metsäasiantuntija Jussi Reko etenevät peräkanaa polveen ulottuvassa hangessa. Junkkala pysähtyy, kumartuu ja tutkii lumessa erottuvia painumia.
”Kauris. Melko tuoreet jäljet”, hän toteaa.
Metsäkauriita, kuten peuroja ja hirviäkin, liikkuu seudulla paljon.
Metsä, jossa nyt ollaan, sijaitsee Junkkalan kotitilalla Eurassa, Satakunnassa. Suku on asunut tilan mailla 1500-luvulta lähtien. Vuosien mittaan tilaa on halottu ja pilkottu useaan otteeseen, ja maita on ostettu myös takaisin. Nykyiselle isännälle tila siirtyi sukupolvenvaihdoksessa vuonna 2010.
”Lapsena sain maatilan töistä tarpeekseni. Ajattelin, etten ikinä ryhdy viljelijäksi, vaan lähden yliopistoon lukemaan kemiaa. Jotenkin mieli kuitenkin muuttui”, Junkkala kertoo.
Metsäkävelyillä jutellaan metsästä ja vähän muustakin
Maasto kohoaa pieneksi nyppyläksi ennen kuin laskeutuu kohti Koskeljärven rantaa. Valtapuina kasvavien mäntyjen joukossa vuorottelevat tummakaarnaiset kuuset. Siellä täällä kasvaa jokunen koivu ja haapa.
Reko osoittaa Junkkalalle kuusta, jonka latvakasvain on hujahtanut lähes puolimetriseksi. Pari vuotta sitten tehty kasvatuslannoitus on selvästi piristänyt puiden kasvua.
Reko työskentelee metsäasiantuntijana Metsä Groupin Rauman piiritoimistolla. Junkkalan metsäasiantuntija hän on ollut vuodesta 2017. Reko ja Junkkala pitävät yhteyttä säännöllisesti, noin kerran kuussa, ja käyvät yhdessä läpi tilan metsien hoito- ja hakkuutarpeita.
”Monet asiat voi käydä läpi puhelimitse, mutta mahdollisuuksien mukaan pyrimme lähtemään yhdessä myös metsäkävelyille”, Reko sanoo.
Myrskytuho kypsytti päätöksen
Vielä reilu vuosikymmen sitten metsänhoito ei Junkkalaa juuri kiinnostanut.
”Ajattelin, että käyn palkkatöissä, eikä minun tarvitse hakata metsää tuloja saadakseni.”
Tilan metsien ikärakenne oli kallellaan uudistuskypsien metsien suuntaan. Kasvatusmetsissä runkoluku oli korkeahko, sillä harvennukset oli tehty turhankin varovaisella kädellä. Myös hoitorästejä oli kertynyt jonkin verran.
Joulukuun 26. päivänä vuonna 2011 Länsi-Suomen yli pyyhkäisi Tapani-myrsky, jonka puuskissa tuulennopeudet ylsivät 31,5 metriin sekunnissa. Junkkalan mailla myrskyn alle jäi kesällä harvennettu, edellisessä vajaa kymmenen vuotta sitten tehdyssä harvennuksessa ylitiheäksi jäänyt männikkö.
”Jälki oli hirveää – satoja puita kaatui aivan sikin sokin. Soitin palstalta sukulaiselleni, joka työskenteli siihen aikaan metsänhoitoyhdistyksellä ja kysyin neuvoja tilanteeseen. Katkenneita puita ei onneksi ollut paljon.”
Tuho kuitenkin harmitti ja kypsytti tuoreen metsänomistajan mielessä päätöksen.
”Päätin, että hoidan tilan metsät kuntoon niin, ettei vastaavia takapakkeja enää satu.”
Metsä on sekä taloudellinen turva että virkistyksen lähde.
Metsä on lainassa tulevilta sukupolvilta
Junkkalan kaltaisia yksityisiä metsänomistajia on Suomessa yli 600 000. Yhdessä he omistavat lähes 60 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta.
Metsäteollisuuden näkökulmasta yksityiset metsänomistajat ovat tärkeä ryhmä, sillä he myyvät teollisuudelle 80 prosenttia sen tarvitsemasta kotimaisesta puusta.
Tavoitteiltaan yksityismetsänomistajien joukko on monimuotoinen. Siinä missä joku painottaa metsästä saamaansa puukauppatuloa, toisen vaakakupissa painavat metsän aineettomat arvot.
Suurin osa metsänomistajista on monitavoitteisia, eli metsä on heille sekä taloudellinen turva että virkistyksen lähde.
”Työssäni pyrin huomioimaan metsänomistajan tavoitteet ja tekemään ehdotukset metsänhoidosta tältä pohjalta. Moni ajattelee, että metsä on meistä jokaisella vain väliaikaisessa omistuksessa, ja tavoitteena on, että se säilyy mahdollisimman hyvässä kunnossa omana omistusaikana”, Reko sanoo.
Suomalaisten metsänomistajien ylisukupolvinen ajattelu käy parhaiten ilmi metsän uudistamisessa. Yhtä kaadettua puuta kohti istutetaan ainakin neljä uutta tainta.
”Valtaosa metsänomistajista pitää huolen siitä, että uusi metsä saa alkunsa mahdollisimman nopeasti, vaikka tietää, ettei enää omana elinaikanaan saa sieltä päätehakkuutuloja.”
Raivaussaha soi keskellä talvea
Kun Junkkala ryhtyi aktiivisesti hoitamaan tilansa metsiä, kävi juuri niin kuin usein käy. Mitä enemmän hän metsissään ahkeroi, sitä enemmän hän metsänhoidosta kiinnostui.
”Pidän siitä, että metsä on hyvin hoidettu. Esimerkiksi autoillessa hoitamattomat metsät pistävät nyt silmään toisin kuin ennen.”
Raivaussahatyöt Junkkala tekee suurimmaksi osaksi itse, mutta esimerkiksi uudistustyöt ja kasvatuslannoitukset hän ostaa Metsä Groupilta.
”Istutukset osuvat viljatilan sesongin kiireisimpään aikaan, eikä puiden ajo ole itse tehtynä taloudellisesti kannattavaa. Raivaussaha sen sijaan on ykkösväline, jos haluaa omalla työllään päästä palkoille.”
Vaikka raivaussahatyöt mielletään usein kesäkauden töiksi, Junkkala raivaa omat metsänsä talvella.
”Olen laiska raivaamaan heinäkuun helteillä. Sen sijaan joulun jälkeen, kun on levännyt ja syönyt hyvin, jaksaa urakoida. Viime tammikuussa raivasin yhteensä 20 hehtaaria.”
Luonnonhoito kuuluu metsänhoitoon
Mäen harjalla Junkkala ja Reko pysähtyvät.
”Viime syksynä hirvijahdissa vieressäni ollut passimies näki täällä ilveksen”, Junkkala kertoo.
Riistakameraan on tallentunut havaintoja myös karhusta ja villisikalaumasta.
Metsä on koti myös monelle muulle lajille. On arvioitu, että Suomen metsissä elää noin 20 000 eliölajia. Niiden elinympäristöjä sekä luodaan että turvataan talousmetsien luonnonhoidolla, joka on olennainen osa metsänhoitoa.
”Huomioimme monimuotoisuutta esimerkiksi jättämällä metsiin suojatiheikköjä, säästöpuuryhmiä ja tekopökkelöitä”, Reko listaa.
Suojatiheiköt ovat metsänkäsittelyn ulkopuolelle jätettäviä, noin aarin kokoisia alueita, joita tehdään yksi jokaista alkavaa kolmea hehtaaria kohden. Suojatiheiköt tarjoavat suojaa ja ravintoa linnuille ja nisäkkäille ja turvaavat siten metsälajien elinolosuhteita. Säästöpuut ovat nimensä mukaisesti puita, jotka saavat jäädä metsään. Kuoltuaan ne muuttuvat metsän monimuotoisuutta ylläpitäviksi lahopuiksi.
Tekopökkelöt ovat 2–4 metrin korkeudelta katkaistuja, yleensä lehtipuita, joista hyötyvät lahottajat ja hyönteiset. Tekopökkelö tarjoaa lahotessaan pesäkolopuun metsälinnuille, lahottajille ja hyönteisille.
Moni suojelee vapaaehtoisesti
Suomessa metsien käyttöä ohjaavat lainsäädännön lisäksi metsäsertifioinnin vaatimukset. Metsäsertifikaatti kertoo kuluttajalle, että puu tai siitä valmistettu tuote tulee kestävästi hoidetusta metsästä.
”Noin 90 prosenttia talouskäytössä olevista metsistämme on PEFC-sertifioitu. FSC®-sertifioituja metsiä on Suomessa noin 10 prosenttia, ja määrä kasvaa koko ajan”, Reko kertoo.
Moni metsänomistaja suojelee metsiään myös vapaaehtoisesti. Hakkuiden ulkopuolelle saattaa jäädä hyvä sieniapaja, erikoisen muotoinen puu tai muulla tavoin omistajalleen merkityksellinen metsäalue.
Junkkalan tilalla tällaisia kohteita ovat pienialainen suo ja kalliojyrkänne.
”Kalliojyrkänne on todella hieno, lähes pystysuora seinämä, jonka laella kasvaa käkkärämäntyjä. Käyn usein talvisin hiihtämässä siellä päin.”
Reko muistuttaa, että arvokkaita suomalaisia luontokohteita voi myös tarjota ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön koordinoimaan metsien monimuotoisuutta edistävään METSO-ohjelmaan. Sen kautta yksityinen metsänomistaja voi saada korvausta metsänsä suojelusta.
Mitä paremmin metsä voi, sitä tehokkaampi hiilinielu se on.
Sekametsä on kestävä
Talvisessa metsässä puutkin lepäävät, mutta kun kevät koittaa, alkaa tapahtua. Noin 70 vuorokautta kestävän keväisen kasvukauden aikana puut voivat venyä pituutta kaksi, jopa kolmekin senttiä päivässä.
Kasvaessaan metsä sitoo ilmakehästä hiilidioksidia eli toimii hiilinieluna. Mitä paremmin metsä voi, sitä tehokkaampi hiilinielu se on.
Ilmastonmuutoksen myötä kuivien kausien, myrskytuhojen ja erilaisten tuhosienten ja -hyönteisten pelätään yleistyvän. Yksi tapa turvata metsien elinvoimaisuus muuttuvissa ilmasto-olosuhteissa on kasvattaa niitä kahden tai useamman puulajin sekametsinä.
Junkkalan tilan varttuneessa männikössä uudistaminen on ajankohtaista vasta noin kymmenen vuoden kuluttua, mutta metsänomistajalla ja metsäasiantuntijalla on jo suunnitelma valmiina sen varalle.
”Mäen laella maasto on hieman karumpaa, joten se uudistetaan männyn siemenpuiden avulla ja kuvion rehevämpi alalaita istutetaan kuuselle. Koivua ja muita lehtipuita syntyy luontaisesti”, Reko kertoo.
Lehtipuut, erityisesti haavat ja raidat, tarjoavat elinympäristöjä monille nisäkäs-, lintu-, hyönteis- ja sienilajeille. Pelkästään haavoista on löydetty puolensataa uhanalaista eliölajia.
Peuran polkuja pyöräilemässä
Päivä kääntyy iltapäivään ja Junkkala vilkaisee kelloaan. Kohta on aika hakea perheen nuorimmaiset päivähoidosta, ja vanhempien tytärten koulupäiväkin alkaa olla lopuillaan.
Perheen neljästä lapsesta vanhin on 11-vuotias, kuopus pian viisi. Sitä, haluaako joku heistä aikanaan jatkaa tilanpitoa, metsätilan isäntä ei murehdi. Tärkeämmältä tuntuu viettää aikaa yhdessä esimerkiksi jalkapalloa pelaten, hiihtäen tai pyöräillen.
”Viime vuonna avasimme esikoisen kanssa maastopyöräkauden huhtikuussa. Viisi kilometriä tuli ajettua erittäin hankalassa maastossa peuran polkua seuraten.”
Artikkeli on alun perin julkaistu Timber-lehden numerossa 2022-2023.