Yliopistoyhteistyö on tärkeä osa tuotekehitystä

​Yliopistot ja tutkimuslaitokset ovat merkittäviä kumppaneita innovoinnissa ja tuotekehityksessä. Yhteistyö on kahden kauppaa, josta molemmat osapuolet hyötyvät.
  • Artikkelit
  • |
  • |
  • 2022, Kestävä kehitys

​Metsä Fibren yliopisto- ja tutkimuslaitosyhteistyö tukee sekä liiketoiminnan kannalta olennaista nykytuotteiden ja -prosessien kehitystä, että uusien tuotteiden tutkimusta ja kehitystä.

”Yhteistyö yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa on tärkeää, koska sitä kautta pääsemme työskentelemään alan parhaiden osaajien kanssa. Taustalla on kumppaneiden kanssa jaettu yhteinen ymmärrys siitä, että ratkomme koko yhteiskuntaa koskettavia kestävyyshaasteita ja luomme Suomeen kilpailukykyistä uutta liiketoimintaa. Se motivoi tarttumaan vaikeisiinkin haasteisiin”, kertoo Metsä Fibren kehityspäällikkö Minna Hakalahti.

Yhteistyötä tehdään eri tavoin. Metsä Fibre voi olla osana yhteistutkimusprojektia, jossa on muitakin yrityksiä sekä yliopistoja tai tutkimuslaitoksia. Tulokset ovat tällöin kaikkien osapuolten hyödynnettävissä. Yhteistutkimusprojektien oheen voidaan perustaa myös kahdenvälisiä, luottamuksellisia tilaustutkimuksia. Lisäksi yhteistyötä tehdään opinnäytetöiden kautta.

”Tutkimukset ovat projektimuotoisia ja ne voivat olla pitkiä tai lyhyitä. Tavoitteena on aina se, että yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia.”

Tutkimusprojektit tukevat toisiaan ja niistä haetaan synergiaetuja.

”Tärkeää on, että yhteistyökumppaneillamme on paras mahdollinen osaaminen ja laiteympäristö. Saatamme esimerkiksi ensin saada laboratoriotasolla hyviä tuloksia, mutta kun haluamme testata niitä isompaan tuotantoon, tarvitaan siihen soveltuva tutkimusinfrastruktuuri”, Hakalahti selvittää.

05-University-cooperation-MetsaFibre-graphic.jpg

Kestävä kehitys painopisteenä

Yhtenä yhteistyön painopisteenä on uusien kuitupohjaisten biotuotekonseptien kehittäminen. Oulun yliopisto on eräs pitkäaikaisista tutkimuskumppaneista tällä saralla. Metsä Fibre ja Oulun yliopisto tekevät aktiivisesti yhteistyötä Metsä Groupin ja Fortumin käynnistämässä ExpandFibre - innovaatioekosysteemissä, joka keskittyy puusta ja oljesta saatavan sellukuidun hyödyntämiseen. Isomman kokonaisuuden alle on kehittynyt myös pienempiä yhteistutkimus- ja kahdenvälisiä projekteja.

”Yritysyhteistyö on äärimmäisen tärkeää tieteen ja tutkimuksen kannalta. Tutkimusryhmämme rahoituksesta yli 70 prosenttia tulee ulkoisista lähteistä, joten yhteistutkimukset mahdollistavat sen, että voimme tutkia monenlaisia asioita. Moni tutkimus ei etenisi ilman näitä hankkeita”, professori Henrikki Liimatainen Oulun yliopistosta kertoo.

Liimatainen työskentelee kuitu- ja partikkelitekniikan tutkimusyksikössä, jossa hänen ryhmänsä tutkimuskohteena ovat uudet lignoselluloosan sovellukset ja selluloosakuitujen modifiointi uusilla vihreillä menetelmillä. Sujuvan yhteistyön kannalta on tärkeää, että toimijat ymmärtävät toistensa lähtökohdat ja jakavat arvot ja tavoitteet. Metsä Fibren ja Oulun yliopiston tutkimusprojekteissa painottuvat kestävän kehityksen teemat.

”Meillä ja Metsä Fibrellä on molemmilla tavoitteena vaikuttaa kestävään kehitykseen ja tulevaisuuden vihreisiin ratkaisuihin. Tiiviillä yhteistyöllä saamme vietyä tutkimuskohteitamme kohti käytännön sovelluksia ja tuotteita. Yhteistyön ansiosta saamme myös parempaa ymmärrystä siitä, miten yleiset trendit tai markkinat vaikuttavat tuotekehitykseen. Tutkijana on mukava nähdä, etteivät tulokset jää vain akateemisen yleisön käyttöön”, Liimatainen sanoo.

Projektien onnistumisen mittarina ovat saadut tulokset.

”Parasta on, että saamme tutkimusprojekteista tuloksia, jotka vievät kehitystyötämme eteenpäin. Joskus tutkimustulokset yllättävät meidät, mutta yllättäväkin tulos voi lisätä ymmärrystämme tutkimusaiheesta ja viedä kokonaisuutta eteenpäin”, Hakalahti summaa.

Tulevaisuuden osaamista tukemassa

Yliopisto- ja tutkimuslaitosyhteistyö on tärkeää kansallista sekä kansainvälistä verkostoitumista ja tiedon jakamista. Lisäksi laadukas tutkimus ja korkeakoulutus luovat pohjaa koko alan kehitykselle.

Metsä Group tukee suomalaisia yliopistoja myös lahjoituksilla. Helsingin ja Oulun yliopisto saivat ryhmän kumppaniyliopistoina yhteensä 500 000 euroa joulukuussa 2021. Keväällä 2022 Metsä Group teki 160 000 euron suuruiset lahjoitukset Aalto-yliopistolle, LUT-yliopistolle, Tampereen yliopistolle, Åbo Akademille, Jyväskylän yliopistolle sekä Itä-Suomen yliopistolle. Lahjoitukset kohdistetaan yliopistojen tekniikan, luonnontieteelliselle ja maatalous-metsätieteelliselle koulutusalalle yliopistosta riippuen.