Vesi pyörteilee kuulaana kivien lomassa, kun kalabiologi Antti Leppänen astuu aaltoihin Keski-Suomessa Äänekosken ja Laukaan rajamailla sijaitsevassa Kapeenkoskessa. Jalassaan hänellä on kahluuhousut ja selässään suurta reppua muistuttava sähkökoekalastuslaite, jonka avulla veteen johdetaan sähkökenttä. Sähkö tainnuttaa lähellä uivat kalat tilapäisesti niin, että ne voidaan punnita, mitata ja sen jälkeen vapauttaa takaisin luontoon.
Kaloja pyydetään osana kalataloustarkkailua, jota Leppäsen työnantaja KVVY Tutkimus Oy tekee Äänekoski–Vaajakoski-vesireitin varrella yhteistyössä Metsä Fibren kanssa.
”Koekalastusten lisäksi teemme kalastustiedusteluja alueen kalastusluvan haltijoille, selvitämme kalojen haitta-ainepitoisuuksia ja tutkimme ulappakalaston muutoksia kalastokaikuluotauksilla. Eri menetelmiä yhdistämällä pyrimme luomaan mahdollisimman tarkan kuvan vesistöreitin kalatilanteesta”, Leppänen kertoo.
Ensimmäinen sellutehdas alueelle vuonna 1938
Luijan-Kapeenkoskelta ylävirtaan siintää pitkulainen läpivirtausjärvi Kuhnamo. Tänne, Kuhnamoa ja Keitelettä yhdistävän Äänekosken varrelle, metsäteollisuus alkoi rakentua vuonna 1896. Ensin valmistuivat saha, puuhiomo ja kartonkitehdas, ja vuonna 1938 toimintansa aloitti ensimmäinen sellutehdas.
Tehdas toi seutukunnalle vaurautta, mutta sen vaikutukset ympäristöön olivat nykymittapuulla sietämättömät. Esimerkiksi sellunkeitossa syntynyt jäteliemi laskettiin käsittelemättömänä suoraan alapuoliseen vesistöön.
Kun vesistövaikutusten tarkkailu Äänekoski-Vaajakoski-vesireitillä alkoi vuonna 1975, vesistön tila oli surkea.
”Reitin varrella olevat kosket olivat siihen aikaan likaviemäreitä”, Leppänen sanoo.
Vesistö löyhkäsi niin, että Kuusaan sillalla oli pakko pitää auton ikkunat visusti kiinni. Myös kalakanta kärsi. Kuusaankosken taimenissa maistui sellutehtaan jätevesi 1950-luvun puolivälistä lähtien niin, että urheilukalastus oli koskessa lopetettava.
Ympäristötietoisuus heräsi 1980-luvulla
Puuautot kuljettavat puuraaka-ainetta tasaisena virtana Äänekosken tehdasalueelle. Liki 200 hehtaaria kattavan teollisen ekosysteemin keskellä kohoaa Metsä Fibren biotuotetehdas, jonka vuosikapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia havu- ja koivusellua. Lisäksi tehdas valmistaa monia muita biotuotteita, kuten bio-kemikaaleja ja -energiaa.
Vaikka teollisen toiminnan mittakaava on 1930-luvulta moninkertaistunut, ei Kuusaan siltaa ylittävän ole enää aikoihin ollut tarpeen pidellä nenäänsä. Kuusaankoski on nykyään suosittu virkistäytymiskohde ja yksi harvoista erittäin uhanalaisen järvitaimenen lisääntymispaikoista.
Metsä Groupin ympäristöpäällikkö Anna Riikka Nickullin mukaan käänne parempaan tapahtui 1980-luvun alussa, jolloin silloinen Metsä-Botnia eli nykyinen Metsä Fibre ilmoitti uuden, entistä suuremman sellutehtaan rakentamisesta Äänekoskelle.
”Korkein hallinto-oikeus määräsi ennätystiukat päästörajat. Tehtaalle rakennettiin aktiivilietelaitos, jonka ansiosta jätevedet puhdistuivat nopeasti.”
Sen jälkeen tekniikka on 40 vuodessa suorastaan harpannut eteenpäin. Nykyinen Äänekosken biotuotetehdas toimii edeltäjänsä jätevesiluparajojen puitteissa, vaikka tuotantomäärä on lähes kolminkertaistunut.
Mittaustulokset raportoidaan viranomaisille
Biotuotetehtaan jätevesi ohjataan moniportaiseen, biologiseen jätevedenpuhdistamoon, jossa ilmastusaltaan mikrobit hajottavat jäteveden sisältämiä, happea kuluttavia ainesosia hiilidioksidiksi ja vedeksi. Tarvittaessa puhdistus viimeistellään kemiallisesti tertiäärivaiheessa. Bioliete puristetaan biopelleteiksi, jotka soveltuvat teollisten lämmityskattiloiden polttoaineeksi. Lisäksi lietteistä jalostetaan biokaasua esimerkiksi liikennekäyttöön.
”Jätevesistä ja puhdistamon toiminnasta teetetään tehtaalla laajasti analyysejä käytön ja kuormituksen tarkkailemiseksi. Osa näytteistä toimitetaan ulkopuoliseen laboratorioon analysoitavaksi.”
Mittaustulokset Metsä Fibre raportoi ympäristöviranomaiselle. Biotuotetehtaan käynnistymisen yhteydessä tehtaan alapuolisen vesistön vaikutustarkkailua lisättiin. Erillisselvityksiä tehtiin uuden tehtaan vaikutuksista esimerkiksi jäänpeitteen paksuuteen ja vaelluskalojen liikkumiseen.
Jätevesistä ja puhdistamon toiminnasta teetetään laajasti analyysejä käytön ja kuormituksen tarkkailemiseksi.
Joka vuosi tehdään tuhansia vesistöanalyysejä
Lappeenrannassa, Saimaan rannalla, sijaitsee Metsä Fibren Joutsenon sellutehdas. Tehtaan vuosikapasiteetti on 690 000 tonnia havusellua, jota käytetään erilaisten kartonki- ja paperilaatujen raaka-aineena.
Joutsenossa Metsä Fibre on 1980-luvulta saakka tehnyt yhteistyötä Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n kanssa.
”Analysoimme Metsä Fibren jätevedet, pohjavedet sekä muut heidän tuotantoalueiltaan vesistöihin päätyvät vedet. Vastaamme myös tarkkailuohjelmien päivityksistä yhdessä Metsä Fibren ja viranomaisen kanssa”, Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n limnologi Mikael Kraft kertoo.
Etelä-Saimaan vesistötarkkailuun osallistuu Metsä Fibren lisäksi seitsemän muuta tarkkailuvelvollista. Vesinäytteitä otetaan kahdeksan kertaa vuodessa, ja niiden perusteella tehdään useita tuhansia erilaisia analyysejä.
Joutsenon edustalla vedenlaatu on biologisten puhdistamoiden käyttöönoton jälkeen pysynyt vakiintuneella tasolla. Jätevesien määrä ja laatu vaikuttaa suoraan vedenlaatuun sekä Saimaan eliöstöön, joten näihin vaikuttamalla myös veden laatu paranee.
”Jäteveden käsittelyssä on tehty oikeanlaisia toimia. Toki lisäinvestoinneilla tilannetta voisi vieläkin parantaa”, Kraft sanoo.
Meille on tärkeää, että pysymme selvästi luparajojen alapuolella.
Ilmanlaatuindeksiä voi seurata kuka tahansa
Äänekosken biotuotetehtaan alueella seisoo vaatimattomalta parakilta näyttävä mittauskoppi, jonka katolta sojottavat sondit kuin antennit kohti taivasta. Niiden tehtävänä on kerätä dataa päästöistä, joita seurataan tehtaalla päivittäin ja raportoidaan säännöllisesti ympäristöviranomaisille. Ilmanlaadunseurantaa tekee Ilmatieteenlaitos.
Kopin sisällä olevat laitteistot keräävät jatkuvatoimisesti dataa ilman hiukkaspitoisuudesta, rikkidioksidista, typen oksideista ja haisevista rikkiyhdisteistä (TRS). Niille kaikille on asetettu raja-arvot tehtaan ympäristöluvassa. Rakennuksessa sijaitseva sääasema auttaa arvioimaan, mistä lähteestä mittareiden havaitsemat pitoisuudet ovat peräisin.
”Esimerkiksi typen oksideja syntyy myös liikenteessä, joka on tyypillisesti niiden päälähde kaupungeissa, kun taas TRS ja rikkidioksidi ovat yleensä teollista alkuperää”, kertoo Ilmatieteenlaitoksen erikoistutkija Mika Vestenius.
Tiedot ovat julkisia eli mittaustuloksia ja tulosten perusteella laskettavaa ilmanlaatua kuvaavaa ilmanlaatuindeksiä voi seurata Ilmatieteenlaitoksen sivuilta kuka tahansa asiasta kiinnostunut.
Äänekosken biotuotetehtaalla ilmapäästöjen hallinnassa keskeinen rooli on soodakattilalla, jonka oikein mitoitetut ilmajaot tukevat tehokasta palamista ja typenoksidien hallintaa. Hiukkaspäästöt puolestaan on saatu kuriin tehokkailla sähkösuotimilla ja rikkipäästöt on minimoitu polttoainevalinnalla.
Biotuotetehdas ei käytä prosessissaan lainkaan fossiilisia polttoaineita, vaan kaikki tarvittava energia tuotetaan puun jalostuksen sivuvirroista tuotetulla bioenergialla. Uutta tekniikkaa edustaa rikkihappolaitos, joka kerää ja käsittelee prosessissa syntyvät hajukaasut ja tuottaa niistä rikkihappoa tehtaan omaan käyttöön.
”Kemikaalikiertoja sulkemalla olemme pystyneet sekä minimoimaan toiminnasta syntyviä päästöjä että vähentämään tehtaan ulkopuolelta tuotavien kemikaalikuljetusten määrää”, Nickull sanoo.
”Lupaehdot määrittävät ylärajan sille, minkä verran ympäristö kestää kuormitusta ilman, että sen tila heikkenee. Meille on tärkeää, että pysymme selvästi luparajojen alapuolella.”
Ilmanlaatuindeksiä voi seurata kuka tahansa asiasta kiinnostunut.
Koko henkilöstö tekee ennakoivaa ympäristötyötä
Metsä Fibren Joutsenon sellutehtaan kehityspäällikkö Tiia Finér kirjautuu järjestelmään, johon tehtaan työntekijät kirjaavat tekemiään ympäristöhavaintoja, riskinpaikkoja ja poikkeamia, jotka aiheuttavat ympäristöriskin.
”Esimerkki tällaisesta ympäristöhavainnosta voisi olla vaikkapa kemikaalikontti riskialttiissa paikassa. Havainnon ansiosta pystymme reagoimaan jo ennen kuin vahinkoa tapahtuu”, Finér sanoo.
Poikkeamien ohella järjestelmään kirjataan myönteisiä ympäristöhavaintoja, sillä hyväksi havaituista käytännöistä voivat hyötyä muiden paikkakuntien tehtaat.
Ympäristöhavaintojen tekeminen kuuluu jokaisen työntekijän työnkuvaan. Havainnot käsitellään muun muassa tehtaan aamupalaverissa ja mikäli havainto edellyttää reagointia, sovitaan vastuu-henkilöstä.
”Järjestelmä aktivoi työntekijöitämme tarkkailemaan ympäristöään ja pitämään ympäristöasiat mielessä.”
Henkilöstön säännöllisillä koulutuksilla varmistetaan, että ympäristöasiat säilyvät osana jokapäiväistä tekemistä.
Osa ennakoivaa ympäristö- ja turvallisuustyötä ovat pelastussuunnitelmat. Yllättävissä tilanteissa jokaisen on tiedettävä, miten toimia. Tehtailla järjestetään säännöllisesti pelastusharjoituksia paikallisten viranomaisten, pelastuslaitosten ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa.
Ympäristöasioiden merkitys kasvaa edelleen
Suomessa metsäteollisuuden pitkäjänteinen ympäristötyö on johtanut merkittäviin päästövähennyksiin, vaikka tuotanto on kasvanut.
Metsäteollisuus ry on laskenut, että massa- ja paperiteollisuudessa tuotantoon suhteutettuna jäteveden päästövähenemä on ollut –50, fossiilisen CO2:n määrä –71, hiukkasten määrä –87 ja haisevien rikkiyhdisteiden määrä –97 prosenttia vuoden 1990 tasoon verrattuna.
Metsä Groupille kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat olennainen osa kaikkea toimintaa ja yhtiön strategiset kestävän kehityksen 2030 tavoitteet rakentavat tietä kohti ilmastoneutraalia yhteiskuntaa. Yhtiön kestävän kehityksen tavoitteena ovat fossiilittomat tehtaat vuoteen 2030 mennessä. Tuotetonnia kohti käytetyn prosessiveden määrää yhtiö pyrkii vähentämään neljänneksellä vuodesta 2018 vuoteen 2030 mennessä.
Tulevaisuudessa ympäristötehokkuuden merkitys kasvaa entisestään, arvioi alan kehitystä 25 vuoden ajan seurannut Nickull.
”Ympäristöön liittyvät vaatimukset ovat kasvaneet. Selkeimmin tämä näkyy EU:ssa vireillä olevissa useissa lainsäädäntöhankkeissa ja edelleen kansallisessa lainsäädännössä ja luvituksissa. Kestävän kehityksen merkitys kasvaa edelleen.”
Artikkeli on alun perin julkaistu Fibre-lehden numerossa 2022–2023.
