Sahatavaran hinnat aaltoilevat perinteisesti taloussuhdanteiden mukaan, mutta vuoden 2021 ennätysmäisen rajut hintaheilahtelut yllättivät kokeneetkin asiantuntijat.
Konsulttiyritys AFRYn päällikkö Antti Koskinen sanoo, ettei hän ole nähnyt vastaavaa yli kaksi vuosikymmentä kestäneellä urallaan.
“Vuosi 2021 oli alaa seuraaville ennennäkemätön.”
Nähtyä hintarallia on verrattu Korean sodan aiheuttamaan noususuhdanteeseen vuonna 1951, mikä siivitti suomalaisenkin sahateollisuuden ennennäkemättömään kasvuun.
“Myös vuoden 2008 finanssikriisin alla sahatavaran hinnat nousivat huomattavasti, mutta eivät yhtä rajusti kuin vuonna 2021”, Koskinen vertailee.
Hintaheilahtelu suurinta Yhdysvalloissa
Suurinta hintaheilahtelu oli Yhdysvalloissa. Toukokuussa 2021 sahatavaran futuurihinnat nousivat korkeimmillaan yli 1 600 dollariin tuhatta lautajalkaa kohti. Loppukesästä hinta oli romahtanut alle 500 dollarin.
Myös Euroopassa sahatavaran hinnoissa oli rajuja heilahteluja, joskaan ei aivan yhtä suuria kuin Pohjois-Amerikassa. Hintahuippu saavutettiin loppukesästä eli pari kuukautta Pohjois-Amerikan jälkeen. Kova lasku tapahtui alkusyksystä.
Kiina puolestaan lisäsi tukin tuontia huomattavasti sahatavaran asemesta.
“Kiinassa sahatavaran hintojen nousu oli hillitympää. Tämä saattaa johtua muun muassa siitä, että viime vuosien kova rakentamisbuumi on siellä hieman hiljentynyt.”
Yhdysvaltain sahatavaramarkkinoiden tilanne heijastuu muuallekin
Projektipäällikkö Tuomo Neuvonen metsäteollisuuden hintaindeksejä tuottavasta Fastmarkets FOEXista kertoo, että etenkin Yhdysvaltain sahatavaramarkkinoiden kehitys on vaikuttanut oleellisesti hinnanmuodostukseen myös muilla markkinoilla.
“Vuosi 2020 oli koronapandemian puhjettua vaisu. Edessä näytti olevan vain synkkiä pilviä, mutta seuraavana vuonna markkinanäkymät muuttuivat täysin”, hän sanoo.
Talouden vahvan vedon, työllisyyden elpymisen ja alhaisten korkojen vauhdittamana rakentaminen lähti notkahduksen jälkeen odotettuakin ripeämmin uuteen kasvuun. Uusien talojen rakentamista on vauhdittanut osaltaan myös pandemian aikana lisääntynyt etätyö ja kotien kasvanut tilan tarve.
“Myös presidentti Joe Bidenin ennätysmäisestä koronaelvytyspaketista osa kohdistui rakentamiseen, mikä lisäsi sahatavaran kysyntää.”
Yhdysvalloissa kotimainen sahatavaran tuotanto ei pystynyt vastaamaan kasvaneeseen kysyntään, eikä vetoapua saatu riittävästi Kanadastakaan.
“Se sai eurooppalaiset tuottajat tarttumaan mahdollisuuteen ja lisäämään vientiä Atlantin yli”, Neuvonen huomauttaa.
Myös vanhan mantereen omilla markkinoilla kysyntä pysyi ennakoitua parempana. Toisin kuin alkuun vaikutti, pandemia ei hyydyttänytkään taloutta ja uudisrakentamista. Korjausrakentaminen ja kotitalouksien remontit jopa vilkastuivat.
Myös pullonkaulat sahatavaran tarjonnassa nostivat hintoja. Pandemian puhjettua monet sahat rajoittivat tuotantoaan, kun kysynnän odotettiin notkahtavan. Toimituksia kansainvälisille markkinoille vaikeuttivat puolestaan logistiikkaongelmat. Satamat ruuhkautuivat ja merikonteista oli pulaa.
Etenkin Pohjois-Amerikassa sahatavaran tarjontaa rajoittivat myös poikkeukselliset sääolot. Metsäpalot heikensivät puun saatavuutta. Lisäksi Kanadan tärkeitä puuntuotantoalueita Brittiläisessä Kolumbiassa piinasivat tulvat, jotka vaikeuttivat kuljetuksia.
Spekulatiivinen kauppa sekoittaa sahatavaramarkkinoita
Yhdysvalloissa sahatavaran hinta lähti huippulukemista jyrkkään laskuun vuoden 2021 puolivälissä ja Euroopassa paria kuukautta myöhemmin. Ostajat eivät olleet enää valmiita maksamaan kovia hintoja, vaan rajoittivat ostojaan ja pyrkivät pyörittämään liiketoimintaa varastojensa turvin.
Hintojen laskua vauhditti myös sahatavaran tarjonnan kasvu markkinoilla, kun korkeiden hintojen innoittamana sahat lisäsivät tuotantoaan kapasiteettinsa rajoissa. Korona-aikana supistettua tuotantoa saatiin pikkuhiljaa ylös etenkin Pohjois-Amerikassa.
Jyrkän pudotuksen jälkeen sahatavaran hinnat lähtivät jälleen vuoden 2021 lopulla nousuun keskeisillä markkina-alueilla, ja hintojen vahvistuminen jatkui edelleen alkuvuodesta 2022.
Koskisen mukaan pandemian aikana nopeasti muuttuvat tilanteet ovat tehneet hintakehityksen ennustamisesta poikkeuksellisen vaikeaa lyhyellä aikavälillä.
“Pohjois-Amerikan markkinoilla sahatavaran hintaheilahtelut ovat suuremmat ja nopeammat kuin Euroopassa. Kysyntä on vahvasti sidoksissa pientalovaltaiseen asuntotuotantoon, jossa voi olla suuriakin vaihteluja taloussuhdanteiden mukaan”, hän huomauttaa.
Lisäksi sahatavaralla käydään Yhdysvalloissa myös spekulatiivista kauppaa samaan tapaan kuin vaikkapa metallien tai maataloustuotteiden kaltaisilla hyödykkeillä. Esimerkki tästä ovat sahatavaran futuurit New Yorkin pörssissä.
Myös politiikka vaikuttaa kauppaan
Tanskalaisen Bergsten Timberin toimitusjohtaja Morten Bergsten on seurannut sahatavaran kansainvälisiä markkinoita 1980-luvun puolivälistä lähtien. Myös hänen mielestään hintakehityksen ennakointi on entistä haasteellisempaa.
“Yksi syy tähän on, että sahatavaran markkinoista on tullut entistä globaalimmat. Maailmanmarkkinoilla liikkuu nyt kysynnän ja tarjonnan mukaan huomattavasti enemmän sahatavaraa kuin aiemmin”, Bergsten perustelee.
Perinteisten kysynnän ja tarjonnan lakien ohella hintoihin vaikuttavat monet muutkin tekijät. Tällaisia ovat esimerkiksi ulkomaankauppaa rajoittavat toimet, joilla maailman kauppamahdit suojelevat omia intressejään.
Marraskuussa 2021 Yhdysvallat kaksinkertaisti puun tuontitullit Kanadasta 17,9 prosenttiin. Venäjän raakapuun vientikiellot ja heikompilaatuisen sahatavaran vientitullit vaikuttavat puolestaan etenkin Aasian markkinoihin.
Pitkällä tähtäimellä puun hintaan voi vaikuttaa myös ilmastonmuutos.
Alueellisia eroja hinnanmuodostuksessa
Eurooppa ja Pohjois-Amerikka ovat sahatavaran suurimmat markkina-alueet, mutta Aasian ja etenkin Kiinan merkitys on vuosi vuodelta kasvanut. Myös Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä ovat perinteisesti sahoille tärkeitä.
Sahatavaran hinnat eri maanosissa seuraavat yleensä toisiaan, mutta hinnanmuodostuksessa on myös alueellisia eroja. Tähän vaikuttavat muun muassa erilaiset jakelukanavat.
Euroopassa markkinaa ohjaavat tukkumyyjät ja sahayhtiöiden suoramyynti suurimmille asiakkaille. Yhdysvallat puolestaan on vahvasti riippuvainen tee se itse -rakentajille puutavaraa myyvistä kauppaketjuista. Kiinan markkinoita taas hallitsevat suuret kauppahuoneet.
Sahatavaran hintaan vaikuttaa ennen muuta kysyntä puun pääkäyttökohteissa, kuten yksityisessä ja julkisessa talorakentamisessa, infrarakentamisessa ja huonekaluteollisuudessa.
Lisäksi kysyntään vaikuttavat sahatukkien saatavuus ja hinta. Esimerkiksi Brittiläisessä Kolumbiassa on suljettu sahoja hyönteisvaurioiden aiheuttaman tukkipulan takia. Vastaavasti Yhdysvaltain eteläosiin on rakennettu uusia sahalaitoksia raaka-aineen hyvän saatavuuden vuoksi.
“Pitkällä aikavälillä puun hintaan voi vaikuttaa myös ilmastonmuutos”, Neuvonen sanoo.
Lämpenevien sääolojen vuoksi esimerkiksi hyönteistuhot ovat kasvaneet esimerkiksi Keski-Euroopassa. Myös kuivuuden aiheuttamat metsäpalot ja tulvat voivat yleistyä.
Hintatasossa haussa uusi normaali
Bergsten arvioi, että sahatavaran hintapiikkejä nähdään ainakin jossakin määrin myös tulevaisuudessa. Taloussuhdanteet tulevat ja menevät. Tarjontapuolella äkillisiä muutoksia saattavat aiheuttaa poikkeukselliset luonnonolot, viennin rajoitukset ja geopolitiikka.
“Pitkällä aikavälillä kestävän kehityksen trendien vauhdittama puurakentaminen on kuitenkin vahva sahatavaran kysyntää vauhdittava tekijä”, hän sanoo.
Bergsten arvioi, että sahatavaran kysyntä Yhdysvalloissa näyttäisi pysyvän korkealla tasolla.
“Maan oma sahatavaratuotanto ei riitä sitä tyydyttämään, eikä Kanada pysty palvelemaan Yhdysvaltain sahatavaramarkkinoita kuten ennen. Se johtaa väistämättä siihen, että sinne viedään Euroopasta sahatavaraa tulevaisuudessakin.”
Sahatavara-alalla syytä optimismiin
Myös Euroopassa kysyntätilanne näyttää Bergstenin mielestä valoisalta.
“Poliittiset päätöksentekijät arvostavat puurakentamista korkealle, mutta myös yksityiset sijoittajat ovat tarttuneet vihreään aaltoon rakentamisessa. Sahatavaraliiketoiminnassa tulevaisuus näyttää hyvältä koko arvoketjulle metsänomistajista sahatavaran myyjiin”, hän sanoo.
Bergstenin mielestä haasteista ja epävarmuudesta huolimatta sahatavara-alalla on syytä optimismiin pitkällä aikavälillä. Puun mahdollisuudet hillitä ilmastonmuutosta tunnustetaan jo laajasti. Se tarkoittaa, että puun osuus rakennusmateriaalina kasvaa ja pitää kysyntää yllä.
“On mahdollista, että sahatun puutavaran hinnat vakiintuvat aiempaa korkeammalle tasolle. Emme kuitenkaan vielä tiedä, mikä on tulevaisuudessa uusi normaali.”
Artikkeli on alun perin julkaistu Timber-lehden numerossa 2022–2023.