Hyvin hoidetuissa suomalaisissa metsissä kasvava puu sitoo tehokkaasti hiilidioksidia toimien hiilinieluna. Yksi kuutiometri puuta sitoo kasvaessaan noin 750 kg hiilidioksidia ilmasta. Tätä ilmiötä kutsutaan puun hiilensidonnaksi.
Suomessa metsiä hoidetaan taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Metsät kasvavat enemmän kuin niitä käytetään, ja metsien uudistamisesta huolehditaan aina hyvin.
Kun valmistamme puusta sahatavaraa, hiili säilyy varastoituneena puuhun. Puusta tehdyt tuotteet toimivatkin hiilivarastoina koko elinkaarensa ajan - ja ovat osa hiilen kiertokulkua.
Puun hiilensidonta ja sahatavaran pitkä elinkaari
Metsä Fibre toimii vastuullisesti ja resurssitehokkaasti sahatavaratuotannon kaikissa vaiheissa. Hyödynnämme pohjoisen raaka-aineen sataprosenttisesti ja kehitämme toimintaamme jatkuvasti ilmaston ja ympäristön kannalta kestävästi. Tavoitteemme on toimia siten, että suomalaisiin metsiin ja pitkän käyttöiän tuotteisiimme sitoutuneen hiilen määrä kasvaa tulevaisuudessa.
Tuottamaamme laadukasta ja kestävää sahatavaraa hyödynnetään erityisen paljon loppukäyttökohteissa, joissa hiili säilyy puuhun varastoituneena vuosikymmenten tai jopa vuosisadan ajan. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi erilaiset puurakentamisen ratkaisut sekä huonekalut.
Haluamme olla alan edelläkävijä. Siksi kehitämme tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa sahatavaralle myös uusia pitkän elinkaaren käyttökohteita.
Kestävä valinta ekologiseen rakentamiseen
Ilmaston kannalta puu on erinomainen valinta rakentamisen ratkaisuihin.
Esimerkiksi suomalainen puurakenteinen omakotitalo varastoi rakenteissaan keskimäärin 30 tonnia hiilidioksidia. Tämä puun hiilensidonta-arvo vastaa yhden kuluttajan keskivertoautoilun yli 10 vuoden hiilidioksidipäästöjä.
Puun hiilensidonta ja -varastointi ei ole ainoa syy suosia materiaalia ekologisessa rakentamisessa. Puu on merkittävästi kevyempää moniin muihin rakennusmateriaaleihin verrattuna. Keveys mahdollistaa kustannustehokkaat ja ilmastoystävälliset ratkaisut rakentamisessa sekä logistiikassa.
Kun puutuote tulee elinkaarensa päähän, sen käsittely sekä kierrättäminen esimerkiksi uusiutuvaksi energiaksi on helppoa ja turvallista.