Tavoitteena nolla tapaturmaa

Turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeä asia kaikessa toiminnassamme ja meillä turvallinen työpaikka on jokaisen oikeus. Tavoitteenamme on varmistaa, että jokainen metsäfibreläinen sekä kumppaniyritystemme työntekijät lähtevät töistä terveenä kotiin. Metsä Fibressä turvallisuus on tärkein osa ammattitaitoa.

Turvallisuusjohtaminen

Turvallisuusjohtamisessa avainasemassa ovat aktiivinen ennakoiva turvallisuustyö, riskien tunnistaminen ja arviointi, ei-turvalliseen työskentelyyn puuttuminen sekä koko henkilöstön sitoutuminen. Teemme pitkäjänteistä työtä työturvallisuuden parantamiseksi ja vaadimme työturvallisuusosaamista myös toimittajiltamme ja kumppaneiltamme. 

Konsernitason turvallisuusstandardien kehittäminen ja harmonisointi aloitettiin vuonna 2020, ja työ jatkuu uusien standardien käyttöönotolla ja olemassa olevien ohjeiden jatkuvalla parantamisella. Perehdytämme jokaisen työntekijämme ja tehtaillamme töitä tekevät kumppaniyritykset turvallisiin työtapoihin.

Tavoitteemme ja seuraamamme työturvallisuusmittarit kannustavat meitä kehittämään toimintaamme jatkuvasti. Vuonna 2023 Metsä Fibren tapaturmataajuus (LTA1) miljoonaa työtuntia kohden oli 7 ja lääkinnällistä hoitoa vaativia tapaturmia (TRIF) oli miljoonaa työtuntia kohden 8,9. Kansainvälisesti käytetty TRIF-mittari ottaa huomioon kaikki kirjatut työtapaturmat. Pitkän aikavälin tavoitteemme on nolla tapaturmaa. Kaikki onnettomuudet, vaaratilanteet ja läheltä piti -tilanteet tutkitaan ja tehdään korjaavat toimenpiteet vastaavien tilanteiden estämiseksi tulevaisuudessa.

Työntekijä pukee kypärää taukotilassa

Turvallisuus käytännössä

Teemme pitkäjänteistä työtä työturvallisuuden parantamiseksi ja vaadimme työturvallisuusosaamista myös toimittajiltamme ja kumppaneiltamme. Perehdytämme jokaisen työntekijämme ja tehtaillamme töitä tekevät kumppaniyritykset turvallisiin työtapoihin, ja tehdasalueella työskenteleminen edellyttää turvallisuusperehdytyksen suorittamista.

Turvallisuusperehdytys

Ennen Metsä Groupin alueella työskentelyä toimittajamme saavat turvallisuuden yleisperehdytyksen, työkohtaisen turvallisuusperehdytyksen sekä tarvittavat työluvat. Urakoitsijat ovat velvoitettuja arvioimaan oman työkokonaisuutensa riskit ja varautumaan niihin turvallisuussuunnitelmalla. Nämä suunnitelmat tulee toimittaa kohdetehtaalle ennen töiden aloittamista. Avustamme urakoitsijoita riskien arvioinnissa ja niihin varautumisessa.

Turvallisuuden yleisperehdytyksen suorittaminen on pakollista kaikille Metsä Groupin omille työntekijöille sekä tehtaalla työskenteleville urakoitsijoille. Raskaan liikenteen kuljettajille on oma koulutus. Vierailijat perehdytetään tehtaillamme.

Työturvallisuuskortti

Voimassa oleva työturvallisuuskortti on pakollinen työskenneltäessä Metsä Groupin Suomen tehtailla. Myös Valttikortin käyttö on pakollista Metsä Fibren tehtailla Suomessa. Sirullinen Valttikortti toimii sekä kuvallisena henkilötunnisteena että kulkuavaimena tehtaan porteilla.

Turvallisuuden varmistaminen vuosihuoltoseisokin aikana

Kaikki Metsä Fibren tehtaille vuosihuoltotöihin saapuvat henkilöt suorittavat vuosihuoltoperehdytyksen. Tämä perehdytys on voimassa yhden kalenterivuoden. Kurssin voi suorittaa suomeksi tai englanniksi. Kurssiin kirjautumiseen tarvitset julkiseen veronumerorekisteriin ilmoitetun suomalaisen veronumeron.

Työturvallisuuskylttejä tehdashallin aidassa

Työhyvinvoinnin edistäminen ja ylläpitäminen 

Toimintamme perustana on jatkuva parantaminen. Se luo mahdollisuuksia osaamisen kasvattamiseen ja uusien vahvuuksien löytämiseen. Vuonna 2023, keskimääräinen koulutuksiin käytetty aika henkilöä kohden oli 17,4 tuntia. 

Vuosittainen henkilökohtainen kehityskeskustelu on meillä jokaisen oikeus. Kehityskeskustelu tarjoaa mahdollisuuden käydä läpi sekä henkilö- että osastokohtaisia tavoitteita.

Työnantajana meitä ohjaavat useat toimintapolitiikat ja vuonna 2019 uudistetut eettiset toimintaperiaatteet (Code of Conduct), joiden noudattamista edellytämme jokaiselta metsäfibreläiseltä. Keskeisiä periaatteitamme ovat tasa-arvo, monimuotoisuus ja mukaan ottaminen. Tuemme työntekijöiden osaamisen kehittymistä työssä oppimisella, koulutuksilla ja työnkierrolla.

Ennakoiva toimintamalli

Työhyvinvoinnin ja työkyvyn edistäminen ja ylläpitäminen perustuvat ennakoivaan toimintaan. Tavoitteena on tunnistaa riskit ja uhkatekijät varhaisessa vaiheessa ja käynnistää järjestelmälliset toimenpiteet oikea-aikaisesti. Käytössämme on varhaisen tuen, työkyvyn arvioinnin ja henkilökohtaisen työkykysuunnitelman sisältävä malli.

Säännöllisesti toteutetun henkilöstötutkimuksen pohjalta tunnistamme keskeiset toiminnan kehityskohteet, määritämme kehitystoimenpiteet ja seuraamme niiden toteutumista systemaattisesti. Vuonna 2020 Metsä Groupissa otettiin käyttöön myös laajamittainen eettisyysbarometri, jonka avulla selvitetään, miten yhtiön eettiset toimintaperiaatteet toteutuvat käytännössä. Tulosten pohjalta yhtiön toimintakulttuuria kehitetään edelleen.