Logistiikkapäästöjen alentaminen

Teemme tiivistä yhteistyötä logistiikkaoperaattoreiden kanssa, jotta voimme vähentää kuljetusten ympäristövaikutuksia ja varmistaa, että tuotteemme pysyvät puhtaina kuljetuksen ja varastoinnin aikana.

Ympäristövaikutusten minimointi logistiikassa

Koska suurin osa Metsä Fibren tuotteista myydään asiakkaillemme Suomen ulkopuolelle, kuljetusmatkat ovat usein pitkiä. Logistiikkaprosessiemme ympäristövaikutukset minimoidaan huolellisella reittisuunnittelulla ja kehittämällä tehokkaampia toimintatapoja sekä kustannusten että päästöjen vähentämiseksi. Vähiten päästöjä aiheuttava kuljetusvaihtoehto asetetaan etusijalle, ja siksi suosimme mahdollisuuksien mukaan meri- ja rautatiekuljetuksia maantiekuljetusten sijaan.

Esimerkiksi Kemin biotuotetehtaan ja Rauman sahan Tehtaalta satamaan -kuljetuskonseptia suunniteltaessa olemme kiinnittäneet erityistä huomiota valitun kuljetusmuodon ympäristövaikutuksiin. Näiden tehtaiden valmiit tuotteet kuljetetaan satamiin fossiilittomilla polttoaineilla toimivilla ajoneuvoilla, joissa on pyritty optimoimaan kuljetusyksiköiden koko.

Yhteiset tavoitteet toimittajien kanssa

Arvoketjumme päästöt (Scope 3) muodostavat suurimman osan kaikista fossiilisista kasvihuonekaasupäästöistämme. Arvoketjussamme merkittävä osa päästöistä aiheutuu raaka-aineiden hankinnasta, prosessikemikaalien valmistuksesta sekä myymiemme tuotteiden jalostuksesta ja kuljetuksesta sekä niiden käsittelystä elinkaarensa lopussa.

Näiden päästöjen vähentämiseksi kannustamme tärkeimpiä toimittajiamme asettamaan itselleen päästövähennystavoitteita. Vähennämme niitä myös Metsä Groupin ja sen yhteistyökumppaneina toimivien toimittajien yhdessä asettamien päästövähennystavoitteiden avulla.

Yhteistyömme

Metsä Group ja teknologiatoimittaja ANDRITZ ovat sopineet yhteistyöstä Scope 3 -kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Scope 3 -päästöillä tarkoitetaan yhtiön arvoketjun ja hankintojen päästöjä, kuten tuotantolaitteiden ja raaka-aineiden hankinnan sekä valmistettujen tuotteiden kuljetuksen ja käytön aikaisia päästöjä. Monivuotisen yhteistyön tavoitteena on tehostaa päästövähennyksiä ja löytää kokonaan uusia tapoja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.
Muita käytännön esimerkkejä ovat VR:n kanssa tehty sopimus toimitusketjun logistiikan hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä sekä Kemiran kanssa tehty sopimus uusien fossiilivapaiden tuotteiden kehittämisestä.
Yhteinen tavoite hollantilaisen merilogistiikkayhtiön Royal Wagenborgin kanssa on vähentää tuotteiden merikuljetusten hiilidioksidipäästöjä 30 prosentilla (tonnia ja mailia kohti) vuoden 2021 tasosta vuoteen 2030 mennessä.