Uudessa seinäelementtiratkaisussa yhdistyvät erinomainen kantavuus ja ennennäkemätön materiaalitehokkuus. Se soveltuu erityisesti raskaasti kuormitettujen rakennusten, kuten kerrostalojen ja toimistorakennusten, kantavaksi sekä jäykistäväksi ulko- ja väliseinärakenteeksi. Ohuempien seinärakenteiden ansiosta saadaan myös enemmän asuinpinta-alaa.  

”Kertopuusta tehty seinäelementti täydentää puukerrostalorakentamiseen kehitettyä Kerto-Ripa®-elementtikonseptia”, Metsä Woodin teknisen asiakaspalvelun tiimipäällikkö Janne Heikkilä kertoo. 

Kerto-Ripa-seinäelementti on Kerto® LVL -levyistä ja rangoista rakenteellisella liimauksella valmistettava ripalaattaseinärakenne, jonka pysty- ja vaakakuormien kantokyky suhteessa käytettyyn materiaalimäärään on vertaansa vailla puurakentamisen saralla. 

 

Kerto-Ripa-runkojärjestelmä yhdistää ohuet seinärakenteet ja tilojen muunneltavuuden

Tilojen muunneltavuus on tänä päivänä rakennusten elinkaaren kannalta entistä tärkeämpää niin asuin- kuin toimistorakentamisessakin. Kerto-Ripa-runkojärjestelmän ansiosta pystytään suunnittelemaan laajoja avoimia tiloja, sillä konsepti mahdollistaa pitkät jännevälit ilman kantavia väliseiniä.  

Rakennelaskelmien mukaan Kerto-Ripa-seinärakenne mahdollistaa jopa 50 prosentin puumateriaalisäästöt kahdeksankerroksisen rakennuksen pohjakerroksen seinissä verrattuna  massiivipuurakenteisiin. Samalla kantavuus on kuitenkin huippuluokkaa. Uuden seinärakenteen ansiosta voidaan siten rakentaa jopa huomattavasti korkeampiakin puukerrostaloja.  

Ratkaisu mahdollistaa lisäksi ohuemmat seinärakenteet. Asiakkaan, rakennuttajan sekä investoijan näkökulmasta etu on huomattava, sillä se merkitsee suurempaa määrää myytäviä neliöitä. 

- Ohuemmat rakenteet ja vähäisempi materiaalikäyttö liittyy vahvasti myös kestävään kehitykseen. Uusiutuvasta puumateriaalista huolimatta meidän tulee kiinnittää erityistä huomiota käytetyn materiaalin määrään, Heikkilä painottaa. 

Erinomainen kuormankantokyky

Seinäelementtien tuotekehitys on tehty yhdessä Eurofins Suomen kanssa, ja tässä yhteydessä suoritettiin kattava sarja kuormituskokeita. Seinäelementin kantavuuden verifioimiseksi koekuormitettiin kaikkiaan 30 elementtiä ja esimerkiksi 2,4 metriä leveän ja 3 metriä korkean ulkoseinäelementin kantavuudeksi saatiin peräti 119 tonnia.  

Kerto-Ripa tarjoaakin mitä oivallisimman ratkaisun sellaisiin rakennuksiin, jotka vaativat korkeaa kuormankantokykyä. Puukerrostaloissa se toimii samaan aikaan pystykuorman kantavana että jäykistävänä rakenteena.  

Elementtien esivalmistus tukee rakentamisen tehokkuutta

Rakentaminen tehostuu, kun rakentamistyö siirtyy työmaalta tehtaaseen ja työmaa-aika jää lyhyemmäksi. Kuten elementtirakentamisessa yleensäkin, ne valmistetaan valvotuissa olosuhteissa tehtaalla, eivätkä siten altistu säiden vaihtelulle, vaan säilyvät tasalaatuisina.   

Metsä Woodin jo yli kymmenen vuotta sitten kehittämät Kerto-Ripa katto- ja välipohjaelementit mahdollistavat nopean runkovaiheen korkeasta esivalmistuksesta johtuen. Kerto LVL -pohjaisessa konseptissa kaikki LVI-asennukset voidaan sijoittaa huomaamattomasti onttojen katto- ja lattiaelementtien sisään.  

Metsä Wood ei itse valmista elementtejä, vaan tarjoaa elementtien valmistajille kokonaisvaltaisen runkojärjestelmän aina lattiasta kattoon asti.  

Tarjoamme elementtien suunnittelua yhteistyökumppaniemme käyttöön, ja autamme heitä myös CE-merkintään oikeuttavan tuotannon käynnistämisessä. Niillä yrityksillä, joilla on jo entuudestaan valmius tuottaa Kerto-Ripa-elementtejä, on mahdollisuus valmistaa myös näitä uusia seinäelementtejä samalla tuotantolinjalla. Nyt kun tarjolla on kokonaisvaltainen runkojärjestelmä aina lattiasta kattoon asti, uskomme, että mukaan tulee myös uusia toimijoita”, sanoo Metsä Woodin myynnin kehitysjohtaja Jyrki Uimonen.