Kupolirakennus perustuu kahteen aiempaan kokeiluun, joista ensimmäinen toteutettiin Aarhusissa ja Kööpenhaminassa ja toinen Tukholmassa. Kolmas versio on aiempia korkeampi: se kohoaa 10,5 metriin. Sen 24 metrin poikkileikkaus muodostaa 450 neliömetrin tilan. Kolmas kupoli on noin sata neliömetriä suurempi kuin kaksi aiempaa.
Uusiutuvaa rakennusmateriaalia aurinkovoimalla
Arkkitehti Kristoffer Tejlgaard keskittyi rakennusta suunnitellessaan kestävään kehitykseen, ja puu oli hänelle luonnollinen valinta rakennusmateriaaliksi. Siitä syystä puuta on käytetty rakennuksessa mahdollisimman paljon, esimerkiksi kupolin muodostavassa näyttävässä ristikkorakenteessa, jossa Kerto® LVL osoittautui ihanteelliseksi rakennusmateriaaliksi.
”Puulla rakennusmateriaalina on selkeitä hyötyjä, jotka edistävät rakennusteollisuuden kestävää kehitystä. Periaatteessahan puu on materiaali, jota valmistetaan aurinkovoimalla käyvässä tehtaassa”, Tejlgaard sanoo. Hän viittaa puiden kykyyn varastoida hiilidioksidia runkoihinsa pelkän aurinkoenergian avulla.
Kerto LVL mahdollistaa ohuen ja tyylikkään ristikkorakenteen
Uusi kaarevien palkkien valmistusmenetelmä, joka perustuu 21 mm:n Kerto LVL -soiroihin, mahdollistaa teräksen määrän pienentämisen ja sulavalinjaisen ja elegantin ristikkorakenteen. Kiinnikkeinä käytettiin 5 mm:n teräslevystä leikattuja tähden muotoisia kiinnikkeitä.
”Dome of Visions -rakennuksen aiemmissa versioissa käytettiin monimutkaisia hitsattuja kiinnikkeitä, jotka tulivat kalliiksi. Mittatilaustyönä valmistettujen Kerto-palkkien ansiosta niitä ei enää tarvittu”, Tejlgaard kertoo.
Onnistunut hiiltä varastoivan puurakentamisen kokeilu
Kupolimaiseen rakennukseen käytettiin noin sata kuutiometriä puuta. Arkkitehdin mukaan se varastoi noin 80 tonnia hiilidioksidia.
”Vastaavaan betonirakennukseen verrattuna se säästää ilmakehän 100 tonnilta hiilidioksidia, koska betonirakennuksen päästöt olisivat 20 tonnia”, Tejlgaard kertoo.
Valmis kupolirakennus on onnistuneen Kerto LVL -kokeilun lopputulos. Se on ainutlaatuinen paikka Aarhusin ja Euroopan kulttuuripääkaupunkihankkeen tapahtumille. Tämä upea puurakennus inspiroi ja edistää kestävää ja ilmastoystävällistä puurakentamista tulevaisuudessa.