Metsä Wood suunnittelee Kerto LVL -investointia Punkaharjulle

  • |
  • Metsä Wood

Metsä Wood suunnittelee uuden 65 000 m3 Kerto® LVL -linjan rakentamista Punkaharjun tehtaalleen. Mahdollisen investoinnin arvo olisi noin 52 miljoonaa euroa. Metsä Wood neuvottelee Savonlinnan kaupungin ja tehtaan henkilöstön kanssa investoinnin edellytysten luomisesta. Lopullinen investointipäätös tehdään vuoden loppuun mennessä. Mikäli investointi toteutuu suunnitellusti, linja käynnistyy vuoden 2019 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana.

Uuden linjan työllisyysvaikutus olisi noin 35 uutta työpaikkaa Punkaharjulle. Tämän lisäksi uusi linja lisäisi noin 40 henkilötyövuotta alihankintaketjuun. Toteutuessaan investointi lisää järeän tukkipuun kysyntää 160 000 m3 vuodessa.

”Kerto LVL:n kysynnän kasvua ajaa kaupungistuminen, joka luo uusia erityistarpeita rakentamisen tuotteille. Uskomme puurakentamiseen kasvuun, joka on käynnistynyt viime vuosina. Puurakentamisen edut ovat keveys, nopeus ja ympäristöystävällisyys. Haluamme kehittää rakentamisen kumppanuuksia, niin että voimme yhdessä kumppanuusverkostojemme kautta tarjota entistä tehokkaampia ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin. Kerton erinomaiset lujuusominaisuudet yhdistettynä keveyteen tekevät siitä ensiluokkaisen tuotteen tämän tyyppiseen rakentamiseen”, kertoo Metsä Woodin Toimialajohtaja Esa Kaikkonen.

Lisätietoa:

Esa Kaikkonen, Executive Vice President, Metsä Group, puh. +358 50 5988746,
esa.kaikkonen[at]metsagroup.com

Henni Rousu, Communications Manager, Metsä Wood, puh. +358 40 554 8388,
henni.rousu[at]metsagroup.com


Metsä Group

www.metsagroup.fi

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2016 oli 4,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 104 000 suomalaista metsänomistajaa.

Metsä Wood

www.metsawood.fi

Metsä Wood tarjoaa kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita rakentamiseen, teollisuuteen sekä jakelijakumppaneille. Tuotteet valmistetaan korkealaatuisesta ja uusiutuvasta pohjoisesta puuraaka-aineesta. Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2016 oli 0,5 miljardia euroa, ja se työllistää noin 1 500 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.