Massaräätälöinti mahdollistaa tehokkaan ja ympäristöystävällisen rakentamisen

  • Lehdistötiedotteet
  • |
  • |
  • Metsä Wood

Virolainen arkkitehti Renee Puusepp on vakuuttunut siitä, että massaräätälöinti mahdollistaa entistä tehokkaamman mutta silti joustavan puurakentamisen. Standardoituja moduuleja voidaan yhdistellä eri tavoin ottaen huomioon asiakkaiden tarpeet sekä asuinalue ja sen ympäristö. Kerto LVL ja muut insinööripuutuotteet sopivat täydellisesti modulaariseen rakentamiseen, koska ne tekevät rakentamisesta nopeaa, keveää ja ympäristöystävällistä.

”Rakennusalalla tehokkuus on jäänyt jälkeen esimerkiksi matkapuhelimien, autojen ja muiden kuluttajatuotteiden valmistuksesta. Tulevaisuudessa massaräätälöinti antaa mahdollisuuden tehostaa rakentamista ja pienentää kustannuksia”, Viron taideyliopiston tutkija Renee Puusepp sanoo Metsä Woodin uudella Talking Wood -videolla. ”Esimerkiksi Kerto LVL:stä voidaan rakentaa pitkälle standardoituja, kevyitä moduuleja. Niitä yhdistelemällä voidaan suunnitella monimuotoisia yksilöllisiä rakennuksia.”

Kestävämpi tulevaisuus puurakentamisella

Puun käytön lisääminen rakentamisessa tarkoittaa myös kestävämpää tulevaisuutta. ”Tutkimusten mukaan puurakentaminen kuluttaa paljon vähemmän energiaa kuin betonin tai teräksen käyttö rakentamisessa. Puun hiilensitomiskyky saadaan maksimoitua rakentamalla puurakennuksia, jotka kestävät vähintään yhtä kauan kuin puut kasvavat. Maailmanlaajuisesti voimme vähentää hiilidioksidipäästöjä 30 % ja fossiilisten polttoaineiden kulutusta 20 % käyttämällä puutuotteita rakennusmateriaalina varastoimaan hiilidioksidia rakennuksiin”.

Puuseppin mukaan meidän pitäisi suunnitella ja toteuttaa rakennuksia kuin teollisia tuotteita. ”Jotta puurakentamisen määrä saadaan tasolle, jossa se alkaa hidastaa ilmastonmuutosta, meidän on keksittävä uudenlaisia massaräätälöitäviä rakennuksia. Suunnittelussa tulee ottaa myös huomioon rakennusten koko elinkaari”, Puusepp sanoo.

Renee Puusepp

Renee Puusepp on arkkitehtuurin tohtori, joka on opiskellut Viron taideakatemiassa ja University of East London -yliopistossa. Puusepp työskentelee tällä hetkellä Viron taideakatemian arkkitehtuurin tiedekunnan vanhempana tutkijana ja hänen Slider Studio -yrityksensä yhdistää perinteistä arkkitehtuuria ohjelmistokehitykseen. Puusepp on osakkaana myös Creatomus Solutions -yrityksessä, joka kehittää arkkitehtuurin massaräätälöinnin teknologiaa.

Katso Puuseppin Talking Wood -video massaräätälöinnin hyödyistä puurakentamisessa.

Kuvia: https://databank.metsagroup.com/l/5g7QR67sRX7T

Lisätietoa:

Viivi Kylämä, Markkinointipäällikkö, Metsä Wood
puh. +358 40 820 9850, viivi.kylama@metsagroup.com


Metsä Wood
www.metsawood.fi

Metsä Wood on yksi Euroopan johtavista puuviilutuotteiden valmistajista. Metsä Wood tarjoaa rakennus-, teollisuus- ja jakeluasiakkaiden tarpeisiin kilpailukykyisiä ja ympäristöystävällisiä puutuotteita. Metsä Woodin päätuotteita ovat Kerto® LVL, vaneri ja muut puutuotteet.

Metsä Woodin liikevaihto vuonna 2019 oli 0,4 miljardia euroa, ja se työllistää noin 1 500 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Seuraa Metsä Woodia: Twitter | Facebook | LinkedIn | Instagram | Pinterest