Modulaarisella Pattern Buildings -järjestelmällä voi rakentaa erikokoisia massaräätälöityjä puurakennuksia

  • Lehdistötiedotteet
  • |
  • |
  • Metsä Wood

Metsä Wood tekee yhteistyötä Kerto® LVL -tuotteita innovatiivisesti  käyttävien kumppaneiden kanssa. Tällainen hanke on esimerkiksi 369 Pattern Buildings, jossa on mukana Harmet, yksi Pohjois-Euroopan suurimmista puuelementtivalmistajista, Viron taideyliopiston arkkitehtejä ja puurakentamiseen erikoistuneita insinöörejä.

369 Pattern Buildings -hankkeen energiatehokkuusinsinööri Kristo Kalbe sanoo, että tavoitteena on kehittää modulaariseen suunnitteluun perustuva massaräätälöitävä rakennusjärjestelmä.

”Samoilla sarjavalmisteisilla rakenneosilla voidaan rakentaa täysin toisistaan poikkeavia rakennuksia, sekä pien- että kerrostaloja tai vaikkapa sairaaloita”, hän sanoo. Pattern Buildings -järjestelmää mahdollistaa jopa seitsemänkerroksiset puurakennukset .

369 Pattern Buildings järjestelmän perusmoduulien seinissä on suuret aukot erilaisia tarpeita varten.

”Aukkoja käytetään suurten huonetilojen tai ikkunoiden tekemiseen asiakastarpeen mukaan. Suurten aukkojen vuoksi moduulit pitää suunnitella korkean lujuusarvon omaavasta materiaalista kuten Kerto LVL:stä. Se on materiaalina ympäristöystävällisempää kuin teräs tai betoni, joiden valmistamiseen tarvitaan paljon energiaa. Lisäksi Kerto LVL on paljon kevyempää, ja siksi rakennusten kokonaispaino pysyy pienempänä. Näin esimerkiksi perustusten tekeminen vaatii vähemmän materiaalia ja työtä”, Kalbe kertoo.

Viime vuonna Pattern Buildings -kohde Turu 21 tuli neljänneksi Metsä Woodin Hybrid City -kilpailussa. Ratkaisuun voi tutustua Open Source Wood -alustalla.

Katso Talking Wood -video, jossa 369 Pattern Buildings -hankkeen energiatehokkuusinsinööri Kristo Kalbe esittelee Pattern Building -moduuleja.

Kuvat: https://databank.metsagroup.com/l/LC6x5kTvB2MM

Lisätietoa:

Henni Rousu, Viestintäpäällikkö, Metsä Wood
puh. +358 40 554 8388, henni.rousu@metsagroup.com 


Metsä Wood

www.metsawood.fi

Metsä Wood on yksi Euroopan johtavista puuviilutuotteiden valmistajista. Jalostamme arvokasta tukkipuuta ympäristöystävällisiksi puutuotteiksi rakentamiseen ja kuljetusvälineteollisuuteen, jotka megatrendien myötä ovat kasvavia tulevaisuuden toimialoja. Päätuotteitamme ovat Kerto® LVL, koivu- ja havuvanerit sekä sahatavaran jatkojalosteet. Materiaalitehokkaat puutuotteet varastoivat hiiltä ja niillä on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Vuonna 2020 liikevaihtomme oli noin 0,4 miljardia euroa, ja työllistämme noin 1 600 henkilöä. Metsä Wood on osa Metsä Groupia.

Seuraa Metsä Woodia: Twitter | Facebook | LinkedIn | Instagram | Pinterest