Metsä Group sai vuonna 2023 käyttöön ensimmäiset tarkkuuspaikannuksella varustetut metsäkoneet, joissa puomin pään sijainti paikantuu erittäin tarkasti. Järjestelmään voidaan myös määritellä hälytyksiä huomioon otettavista asioista, kuten esimerkiksi tilan rajoista tai suojavyöhykkeistä. Hakkuukoneen puomi yltää kaatamaan puita noin 10 metrin etäisyydellä koneesta, mutta hälytyksen ansiosta kuljettaja tietää heti, jos puomi ylittää kiinteistön rajan. Riski, että hakkuu epätarkan sijaintitiedon vuosi ulottuisi väärälle kiinteistölle, pienenee merkittävästi.
Puomin tarkan sijainnin myötä myös tehtyjen pöllien tarkat sijainnit tiedetään, ja tieto siirtyy pöllit keräävälle kuormatraktorille. Tämä helpottaa kuljettajan työtä etenkin talvella tilanteessa, jossa lumi on ehtinyt peittää kerättävät pöllit.
Tarkkuuspaikannus tehostaa hakkuukoneenkuljettajan työtä, sillä jatkossa hänen ei enää tarvitse poistua koneen hytistä tarkistamaan rajan sijaintia. Paikannus säästää myös Metsä Groupin henkilökunnan työaikaa, sillä epäselviä kiinteistö- tai kuviorajoja ei välttämättä tarvitse merkitä maastoon kuitunauhoin.
GPS-paikannus on metsätaloudessa ollut pitkään käytössä, mutta uuden teknologian myötä sen tarjoama tarkkuus on entisestään parantunut. Metsä Group edellyttää kaikilta sopimusyrittäjiltään tarkkuuspaikannusta sekä uusissa että käytössä olevissa koneissa sitä mukaa, kun järjestelmä on konevalmistajalta metsäkoneisiin saatavissa.