Metsä Group uskoo metsien kasvatuslannoitusten määrän kääntyvän tänä vuonna nousuun lannoitemarkkinaa kiusanneiden markkinahäiriöiden väistyttyä.

Vuonna 2021 raaka-aineiden hinnat kohosivat, minkä seurauksena lannoitteiden hinnat pomppasivat kaksin-, jopa kolminkertaisiksi ja Ukrainan sodan myötä myös saatavuus heikkeni.

”Kasvatuslannoitukset loppuivatkin pariksi vuodeksi lähes kokonaan, mutta tilanne on nyt normalisoitunut”, Metsä Groupin metsänhoidon resurssipäällikkö Teppo Oijala kertoo.

Kasvatuslannoitus on tehokkain metsänhoidon keino nopeuttaa puuston kasvua ja lisätä metsän tuottoa sekä hiilen sidontaa. Se soveltuu parhaiten havupuuvaltaisiin, hoidettuihin kivennäismaiden varttuneisiin kasvatusmetsiin, joissa uudistaminen on ajankohtainen reilun kymmenen vuoden kuluttua.

”Parhaita kohteita ovat noin 40–65-vuotiaat metsiköt, jotka on hiljattain harvennettu. Viime vuosina on hakattu paljon harvennuksia, joten sopivia kohteita on metsänomistajien metsissä runsaasti”, Oijala sanoo.

Kasvatuslannoituksella saatu lisäkasvu on lannoituksen vaikutusaikana keskimäärin 13–25 kuutiota hehtaarille. Uudistushakkuuikää lähestyvissä metsissä lisäkasvu kohdistuu pääosin tukkipuuhun. Puuston kasvu nopeutuu, jolloin uudistushakkuuta voidaan aikaistaa tai saada enemmän puuta ja kantorahatuloja, jos hakkuuajankohtaa ei muuteta.

Metsänomistaja voi odottaa lannoitusinvestoinnilleen yli 10 prosentin vuotuista tuottoa.

”Aktiivisimmat metsänomistajat lannoittavat metsänsä useita kertoja kiertoajan mittaan. Nyt, kun kuitupuun hinnat ovat nousseet, tämäkin on entistä kannattavampaa”, Oijala arvioi.

Kasvatuslannoitus ei sovellu terveysongelmista, kuten juurikäävästä tai kirjanpainajasta kärsiviin metsiin. Myös ylitiheiksi päässeet, riukuuntuneet metsät kannattaa jättää lannoittamatta, koska niissä lannoitusvaikutus jää usein heikoksi.

Metsä Groupin kasvatuslannoituksissa lannoitteeksi valitaan joko ForestVitalin Metsäurea+, Yaran Metsäsalpietari tai Yaran Metsän NP-lannoite. Metsäurea+ ja Metsäsalpietari sopivat männiköiden ja sekapuustojen lannoitukseen, Metsän NP-lannoite on kuusikoiden erityislannoite, johon on lisätty reilusti booria sekä lisäksi niukkaliukoista fosforia, kalsiumia ja magnesiumia.

Lannoituksia toteutetaan joko maa- tai lentolevityksinä. Samalta varastolta samalla kertaa lannoitettava minimipinta-ala on maalevityksissä viisi hehtaaria ja lentolevityksissä 10 hehtaaria.
”Useimmiten riittävä pinta-ala löytyy yksittäisen metsänomistajan metsistä. Samalta varastolta lannoituksia voidaan kuitenkin tehdä myös useamman metsänomistajan metsiin, jolloin varsinkin lentolevityksissä saadaan helpommin koottua riittävän suuri lannoitushanke”, Oijala sanoo.

Metsä Groupin toteuttaa lannoitushankkeet avaimet käteen -periaatteella niin, että myös luontoarvot huomioidaan hankkeen yhteydessä.

”Jätämme aina vesistöjen varsille riittävän leveän suojavyöhykkeen. Myös mahdolliset luontokohteet rajataan levityksen ulkopuolelle”, Oijala kertoo.

Metsä Group tarjoaa tänä keväänä kaikille kasvatuslannoituksilleen 10 prosentin alennuksen. Alennus myönnetään jokaisesta, viimeistään toukokuun aikana tehdystä tilauksesta kesän 2025 levityskaudelle. Kasvatuslannoituksen hintaan vaikuttavat kohteen koko, sijainti, levitystapa sekä käytettävä lannoite. Tarjoushinnan kasvatuslannoituksille saa Metsä Groupin paikalliselta metsäasiantuntijalta.

Teksti Maria Latokartano
Kuva Metsä Group
Teksti on julkaistu alun perin Metsä Groupin Viestissä 1/2025