Yksi mustikan runsastumisen syistä on epäilemättä se, että maanmuokkauksessa äestys ja laikutus ovat korvautuneet mätästyksellä ja kääntömätästyksellä, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raisa Mäkipää.
Mustikan aiempaa parempi menestyminen Etelä-Suomen metsissä on noussut otsikoihin, kun Luonnonvarakeskus julkaisi ensimmäiset alustavat tulokset kesinä 2021–2022 tehdystä metsä- ja suokasvillisuuden inventoinnista.
Tutkimuksessa vertailuaineistona käytettiin samoilla koealoilla vuosina 1985–1986 ja vuonna 1995 tehtyjä kasvillisuusinventointeja. Koko maan kattavan koealaverkoston mittaaminen jatkuu vielä kesällä 2023, mutta tähän mennessä mitattujen koealojen perusteella näyttää siltä, että mustikan peittävyys on kasvanut selvästi.
”Mustikan myönteinen kehitys on yllättävän selvä. Tulos on ilahduttava ja huojentava”, Mäkipää sanoo.
Tärkeä maavarsi
Mustikka on laji, jonka leviäminen tapahtuu lähes kokonaan kasvullisesti, maavarsien avulla. Yhden yksilön maavarsi voi ulottua useiden metrien alueelle.
Maanmuokkausmenetelmät, jotka rikkovat maanpintaa laajoilta alueilta, katkovat mustikan maavarsia. Tällaisia ovat esimerkiksi laikutus ja äestys. Mustikka toipuu maavarsien katkonnasta hitaasti.
”Mustikan maavartta voisi verrata puun runkoon. Jos se katkeaa, mustikkavarvikko menettää yhteyden suureen osaan resursseistaan ja sen palautumiskyky heikkenee.”
Vielä 1990-luvulla laikutus ja äestys olivat vallitsevia maanmuokkaustapoja. Niitä kevyempi ja paikallisemmin maanpintaa rikkova mätästys yleistyi 2000-luvulla. Vuonna 1996 maanmuokkausala oli yhteensä 128 000 hehtaaria, josta mätästysten osuus oli 20 000 hehtaaria ja muiden maanmuokkausmenetelmien osuus 108 000 hehtaaria. Vuonna 2020 maanmuokkausala oli yhteensä 90 000 hehtaaria, joista mätästyksen osuus oli 65 000 hehtaaria ja muiden maanmuokkausmenetelmien osuus 25 000 hehtaaria.
Siemenestä mustikka lisääntyy Mäkipään mukaan äärimmäisen harvoin. Mustikan siemenversoja ei juuri maastossa näy, ja idättäminen kasvihuoneessakin on vaikeaa.
Operaatio Mustikka
Mustikan menestymistä selvitetään Luonnonvarakeskuksessa Operaatio Mustikka -hankkeessa. Kolmen maastokauden aikana tutkijat kartoittavat mustikan lisäksi myös muiden metsä- ja suokasvien runsaussuhteissa tapahtuneita muutoksia. Viimeiset koealat inventoidaan kesällä 2023, ja lopulliset tulokset valmistuvat saman vuoden aikana. Yhteensä hankkeen aikana inventoidaan 3000 koealaa eri puolilla maata.
Inventoinnissa kerättyjä kasvillisuusaineistoja käytetään myös laadittaessa selitysmalleja, jotka kertovat, miten eri ympäristötekijät vaikuttavat lajin runsauteen.
”Esimerkiksi se, että tiedämme mustikan toipuvan hitaasti maavarsien katkomisesta, perustuu sekä kasvillisuusinventoinnissa kerättyyn aineistoon, jossa on myös tieto koealojen puustosta ja edeltäneistä metsänhoitotoimenpiteistä, että kokeellisiin tutkimuksiin”, Mäkipää kertoo.
Suomessa metsä- ja suokasvillisuutta on inventoitu valtakunnan metsien inventointien yhteydessä. Syy-yhteyksiä arvioiville tutkijoille pitkät seuranta-aineistot ovat erittäin arvokkaita. Päivitettyä tietoa tarvitaan esimerkiksi silloin, kun halutaan kehittää metsänhoidon menetelmiä niin, että ne entistä paremmin huomioivat metsäluonnon monimuotoisuuden.
Mustikka on runsaimmillaan varttuneissa ja vanhoissa, valoisissa metsissä. Se viihtyy parhaiten, kun puuston pohjapinta-ala on noin 24–30 neliötä hehtaarilla.
”Täysin aukea on mustikalle liian paahteinen ympäristö ja äärimmäisen tiheä vanha metsä liian pimeä. Metsänomistajat ovat kautta aikain tienneet, että mustikka hyötyy maltillisista harvennuksista mutta aukkoja kannattaa varoa, jos haluaa vaalia mustikkasatoja”, Mäkipää sanoo.
Jatkuva kasvatus ehkä haitta
Jatkuvapeitteinen kasvatus voi mustikan kannalta olla hyvä tapa käsitellä metsää – tai sitten ei. Säännöllisesti toistuvat harvennukset takaavat sen, että metsässä on riittävästi valoa, mutta riskinä on, että maanpintaa häiritään hakkuissa liikaa.
”Jatkuvapeitteinen kasvatus voi olla todella intensiivistä, kone voi olla metsässä 15 vuoden välein. Tällaisesta metsänkäsittelystä meillä ei Suomessa ole vielä kokemusta, emmekä siksi osaa vielä ennustaa tulosta.”
Mäkipään mukaan jatkuvan kasvatuksen ympärillä tehdään parhaillaan tutkimusta sekä turve- että kivennäismaalla. Nykytiedon valossa mustikkaa suosivan metsänomistajan kannatta käyttää maltillisia harvennuksia ja harkita kiertoajan jatkamista.
Runsaus ei riipu lämpötilasta
Tutkijat käyttävät metsien inventoinneissa kertyneitä kattavia aineistoja myös laatiakseen malleja, joilla ennustetaan metsien kehityksen ja ympäristönmuutoksen vaikutuksia sekä arvioidaan metsien hiilivaraston muutoksia.
Ilmaston lämmetessä kasvukauden lämpenemiseen reagoivien metsäkasvilajien levinneisyysalueiden on ennustettu siirtyvän noin kahdeksan kilometriä vuodessa. Mustikka kuitenkin näyttäisi sietävän muuttuvia ilmasto-olosuhteita melko hyvin.
”Olemme mallintaneet lämpösumman vaikutusta metsälajeihin, mutta näyttää siltä, että lämpösumma ei suoraan vaikuta mustikan runsauteen. Sen runsauden vaihtelua selittävät muut tekijät, kuten esimerkiksi metsänkäsittely sekä kasvupaikan kosteus ja ravinteisuus.”
Operaatio Mustikka on osa Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuutta, jota rahoittaa Luonnonvarakeskuksen lisäksi maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto ja Hako Ollikaisen säätiö.
Mustikan peittävyyden muutokset vuosina 1951–1995
Lähde: Reinikainen ym. 2000. Kasvit muuttuvassa metsäluonnossa. Tammi.
Alustavia tuloksia mustikan runsausmuutoksista vuonna 2021–2022 *
