Lahjoituksen sijaan olen monissa tilanteissa ehdottanut myös suoraa tilakauppaa. Siinä yksi lapsista ostaa koko metsätilan suoraan itselleen ja hyvittää sitten osan kauppahinnasta sisaruksilleen. Tilan kauppahinta voi olla alle neljänneksen käypää arvoa alempi, jolloin ostajalle ei tule lahjaveroseuraamuksia. Hinnoittelun pohjana pitää toki aina olla puolueeton tila-arvio.
Tilanne monimutkaistuu huomattavasti, jos jaettavana on perinteinen maatila rakennuksineen ja mahdollisine rantapalstoineen. Silloinkin ”viivain-metodia” parempi on käydä avointa keskustelua siitä, mikä lapsia aidosti kiinnostaa. Yksi voi saada esimerkiksi tilaan kuuluvat metsät, toinen kesämökin ja mahdolliset rantapalstat, kolmas puolestaan vanhan talonpaikan ja tonttimaata sen ympäriltä.
Edellä kuvatun sukupolvenvaihdoksen nykyhaasteena on se, että haja-asutusalueilla sijaitsevien vanhojen asuinkiinteistöjen arvot ovat pudonneet jyrkästi. Se voi pakottaa jatkajat keskinäisiin kompensaatioihin, jotta rahalliset arvot saadaan edes jollain tavalla tasapainoon. Toisaalta vanhalla kotipaikalla voi olla jatkajalle myös sellaista arvoa, jota ei voi pelkillä euroilla mitata.
Sukupolvenvaihdoksessa voidaan päätyä myös yhteisomistukseen. Malli on osoittanut toimivuutensa etenkin metsäomaisuuden hoidossa, mutta ei suinkaan ilman tiettyjä reunaehtoja. Yhteisomistuksessa päätökset pitäisi pystyä tekemään yksimielisesti. Lisäksi jonkun on oltava siinäkin aidosti kiinnostunut metsästä ja metsänhoidosta.
Tavoitteena sukupolvenvaihdoksessa pitää olla, että kaikki ovat tyytyväisiä. Aihe kannattaa ottaa lasten kanssa puheeksi jo hyvissä ajoin ennen omaa luopumispäätöstä. Näin sukupolvenvaihdosta ei tarvitse tehdä pakon edessä ja kiireellä. Kun asiaan tartutaan ajoissa, ehditään kartoittaa eri vaihtoehdot, kuulostella jatkajien kiinnostusta ja löytää tilalle aidosti motivoitunut jatkaja.