Metsäteollisuustuotteiden kysynnän piristymistä saadaan valitettavasti edelleen odottaa sekä mekaanisessa että kemiallisessa teollisuudessa. Puulla on kuitenkin hyvä kysyntä, koska Metsä Group ja eräät sen kilpailijat ovat lähiaikoina toteuttaneet kasvuinvestointeja.
Vaikuttaa myös siltä, että leudon syksyn ja alkutalven sekä sähkökattiloiden yleistymisen seurauksena tiukat energiapuumarkkinat ovat muuttuneet tasapainoisempaan tilanteeseen.
Puun hintatasot ovat alkuvuonna hieman laskeneet, mutta historiallisesti katsottuna ne ovat edelleen erittäin korkealla tasolla – etenkin verrattuna lopputuotemarkkinoiden tilanteeseen. Baltian kuitupuun markkinatilanne kääntyi viime vuoden syksyllä ylitarjonnan puolelle, ja kuitupuun kuorellisen tienvarsihinnat ovat sen jälkeen olleet selvästi Suomen hintojen alapuolella. Ruotsissa tukki- ja kuitupuun kysyntä jatkuu erittäin vahvana.
Metsä Groupissa ostohalukkuutemme kohdistuu erityisesti kesäkorjuukelpoisiin harvennusleimikoihin ja hankintapuuhun. Ostamme myös uudistushakkuita normaalisti. Energiapuussa kysyntä kohdistuu latvusmassaan ja energiarankaan.
Metsä Group Plus -metsänhoitomalli on saavuttanut vankan jalansijan, ja viime vuonna noin 30 prosenttia puukaupoista tehtiin tällä mallilla. Samoin metsänomistajat ovat ottaneet hyvin vastaan uudistetun hintatakuumallimme.
Tammikuun ja helmikuun alun korjuuolosuhteet ovat lauhan talven takia olleet heikot lukuun ottamatta Lappia ja Kainuuta. Tästä huolimatta olemme saaneet hyvin puuta liikkeelle metsistä tehtaille, mistä kiitos erinomaista työtä tekeville sopimusyrittäjillemme.
Maineemme on toimialan paras. Olemme halutuin kumppani metsänomistajien keskuudessa, ja saavutimme viime vuonna asiakaskokemuksessa kaikkien aikojen ennätyksen. Myös harvennusten laatu parani edelleen viime vuonna. Osoituksena toimintamme korkeasta tasosta Suomen Laatukeskus myönsi marraskuussa meille Suomen Laatupalkinnon 2024. Tämä on hieno tunnustus pitkäjänteisestä ja asiakaslähtöisestä työstämme yhdessä metsänomistajien sekä kumppaneidemme kanssa. Metsäpalveluiden myynti oli viime vuonna ennätyksellisen korkealla tasolla, ja kysynnän ennustetaan kasvavan edelleen tänä vuonna.
Uskon, että nämä tekijät luovat meille edellytykset hyvään yhteistyöhön myös jatkossa metsänomistajien kanssa.
Vauhditamme kevään ajan omistajajäsentemme metsien kasvua lannoituskampanjalla, joka on käynnissä helmikuun alusta toukokuun loppuun. Sen aikana Metsä Groupin omistajajäsenet saavat tilaamistaan kasvatuslannoituksista 10 prosentin alennuksen. Kasvatuslannoitus nopeuttaa kasvua ja metsien hiilensidontaa, ja se hillitsee näin ilmastonmuutosta. Metsänlannoitus on taloudellisesti yksi kannattavimmista puuntuotannon investoinneista eli kannattaa nyt tarttua tilaisuuteen hyvällä hinnalla.
Teemme yli 30 000 puukauppaa vuodessa, ja toimintamme laatu on meille kunnia-asia. Täysin virheetöntä kokonaisuutta emme valitettavasti kuitenkaan saavuta, ja toiminnassamme tapahtuu vuosittain yksittäisiä luontopoikkeamia. Onneksi toiminnan laajuuteen ja markkinaosuuteemme nähden vain erittäin vähän, mutta yksikin on liikaa. Mahdollisen virheen sattuessa otamme käyttöön vapaaehtoisen luontokompensaation toimet, joilla ylikompensoimme luonnolle aiheutetun haitan. Lopulta siis luonnolle aiheutuu enemmän hyötyä kuin haittaa.
Panostamme myös lisää henkilöresursseja metsissä tehtävien toimien ekologiseen kestävyyteen. Vuonna 2024 aloittaneiden metsäluonnonhoidon asiantuntijoiden tiimi kasvaa alkuvuoden aikana.