Metsä Group perustaa uuden Kajaanin hankintapiirin 1.1.2023 alkaen. Hankintapiirin perustaminen on osa valmistautumista Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan puunhankintaan.
Kemiin rakennettava biotuotetehdas käynnistyy vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä. Biotuotetehdas käyttää vuodessa 4,5 miljoonaa kuutiota enemmän puuta kuin nykyinen sellutehdas eli yhteensä 7,6 miljoonaa kuutiometriä havu- ja lehtikuitupuuta.
”Puunhankintamme Suomessa kasvaa merkittävästi, ja se vaikuttaa sekä puun oston että puunkorjuun ja -kuljetuksen organisointiimme Suomessa”, Metsäliitto Osuuskunnan liiketoimintajohtaja Juha Mäntylä kertoo. Kasvava puunhankinta tuo merkittävästi lisää kantorahatuloja metsänomistajille ja urakointituloja Metsä Groupin sopimusyrittäjille.
Metsä Groupin puunhankinta Suomessa on organisoitu 14 hankintapiirin. Kajaanin piirin perustaminen nostaa lukumäärän viiteentoista.
”Uusi hankintapiiri käsittää Kainuun maakunnan ja Koillismaan. Siihen siirretään alueita nykyisistä Oulun, Kemin ja Joensuun hankintapiireistä”, Suomen puukaupasta ja metsäpalveluista vastaava johtaja Juha Jumppanen sanoo.
Rekrytoinnit alkavat
”Kajaanin hankintapiirin perustaminen vahvistaa puunhankintaamme ja pystymme palvelemaan entistä paremmin Metsä Groupin omistajajäseniä alueella. Tavoitteemme on ostaa biotuotetehtaan tarvitsemat puut ennen kaikkea omistajajäseniltämme Suomesta. Aloitamme toimihenkilörekrytoinnit uudelle piirille jo tänä syksynä. Ensimmäisenä rekrytoimme piiripäällikön. Hänen tehtävänään on rakentaa uusi piiriorganisaatio vuoden 2022 aikana. Uudelle piirille siirtyy toimihenkilöitä nykyisiltä piireiltä, mutta rekrytoimme myös lisää henkilöstöä”, Jumppanen sanoo.
Kemin biotuotetehtaan puunhankinta painottuu Lappiin, Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen. Metsävaratietojen perusteella puunhankintaa alueella on mahdollista kasvattaa kestävästi.
”Alueella on tarvetta esimerkiksi harvennuksille, joilla varmistetaan jäljelle jäävän puuston järeytyminen tukkipuiksi. Haluamme omalla toiminnallamme varmistaa metsien elinvoimaa, hyvää kasvua ja kestävää käyttöä”, Jumppanen sanoo.