Pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmä 2023-2027
Metsäliitto Osuuskunnan hallitus päätti joulukuussa 2022 jatkaa pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmää Metsä Groupin johtohenkilöille vuosiksi 2023–2027. Pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja johdon tavoitteet konsernin arvon nostamiseksi sekä sitouttaa johto toteuttamaan yhteistä strategiaa ja tarjota heille kilpailukykyinen omistukseen perustuva palkitsemisjärjestelmä. Järjestelmä perustuu kolmen vuoden ansaintajaksoille (2023–2025, 2024–2026 ja 2025–2027), joita kutakin seuraa vuoden sitouttamisjakso.
Hallitus päättää ansaintakriteerit ja niille asetettavat tavoitteet sekä järjestelmään kuuluvat johtohenkilöt kunkin ansaintajakson alussa. Ansaintajaksolle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen määrää sen, kuinka suuri osa palkkiosta maksetaan johtohenkilöille. Metsä Groupin pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmän mahdolliset palkkiot ansaintajaksoilta 2023–2025, 2024–2026 ja 2025-2027 perustuvat Metsä Group -konsernin sijoitetun pääoman tuoton (ROCE, %) kehitykseen hallituksen määrittämällä tavalla. Konsernin liiketulokselle (EBIT) ja omavaraisuusasteelle on asetettu vähimmäistasot. Hallituksella on lisäksi oikeus leikata järjestelmän mukaisia palkkioita kokonaan tai osittain, mikäli tietyt konsernin liiketuloksen kehitykseen ja omavaraisuusasteeseen liittyvät kriteerit eivät täyty, tai mikäli palkkion määrä ylittäisi johtohenkilölle määritellyn henkilökohtaisen enimmäispalkkion määrän. Ansaintakriteerien toteuman lisäksi palkitsemisen perusteena on synteettinen osake, jonka arvo lasketaan Metsä Groupin kokonaisarvon perusteella. Pääjohtajan palkkiomahdollisuus on maksimitasolla 250 prosenttia kiinteästä vuosipalkasta ja muiden Metsä Groupin johtoryhmän jäsenten 140 prosenttia tai 210 prosenttia kiinteästä vuosipalkasta. Lisäksi palkitsemiselle on asetettu enimmäistaso, joka on pääjohtajan osalta 325 prosenttia kiinteästä vuosipalkasta ja muiden Metsä Groupin johtoryhmän jäsenten osalta 180 prosenttia tai 270 prosenttia kiinteästä vuosipalkasta.
Mahdollinen palkkio maksetaan sitouttamisjakson jälkeen rahana, ja se sisältää lakisääteiset verot ja mahdolliset muut veroluonteiset maksut. Mikäli johtohenkilön toimi- tai työsuhde yhtiöön päättyy ansainta- tai sitouttamisjakson aikana, johtohenkilö pääsääntöisesti menettää oikeutensa palkkioon.
Metsä Groupin pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmän piiriin kuuluvat kaikki Metsä Groupin johtoryhmän jäsenet sekä muita konsernin avaintehtävissä toimivia johtajia, pl. Metsä Board, jolle on oma palkitsemisjärjestelmä. Tarkemmat tiedot Metsä Board Oyj:n suoritusperusteisesta osakepalkkiojärjestelmästä löytyvät yhtiön verkkosivuilta.