Metsä Groupissa on tehty pitkäjänteistä työtä energiatehokkuuden, mahdollisimman pienen energiankulutuksen ja alati vahvemman energiaomavaraisuuden eteen jo vuosikymmeniä.
”On kolme asiaa, jotka vaikuttavat eniten Metsä Groupin energiatehokkuuteen: hyvin käyvät tehtaat, veden määrä ja sää. Säälle emme voi mitään, mutta tehtaiden käytettävyyteen voimme vaikuttaa”, sanoo Metsä Groupin energiatehokkuuden kehittämisestä vastaava energiajohtaja Pirita Mikkanen.
”Onneksi meillä on tehtailla osaavaa väkeä, jotka tietävät ja tuntevat prosessinsa ja saavat tuotantolaitokset pyörimään tehokkaasti, sillä käytettävyydessä on energiatehokkuutemme ydin.”
Avainasemassa sellutehtaat
Metsä Groupin omassa energiantuotannossa avainasemassa ovat sellutehtaat, joiden ylimääräinen bioenergia siirtyy sähkönä verkkoon, lämpönä teollisuusasiakkaille sekä kaukolämpönä lähiyhteisöille.
”Tätä tehtaiden ylijäämää siirretään jatkuvasti kantaverkkoon eli mitä enemmän tehtailla tuotetaan ja säästetään energiaa, sitä enemmän sitä riittää jaettavaksi talon ulkopuolellekin”, Mikkanen tiivistää.
Sähkötalkoilun vaikutukset
Metsä Group on tehnyt kaikista Suomen teollisuuden energiatehokkuuden säästöistä 35 prosenttia vuodesta 2017 lähtien.
”Se, miten ihmiset sähkötalkoilevat kodeissaan, vaikuttaa suoraan heidän kukkaroihinsa, mutta se, miten meidän operaattorit ja muut osaajat toimivat tehtaillamme, vaikuttaa tuhatkertaisesti.”
”Metsä Groupilla on valtava rooli kotimaisessa energiapaletissa yhtenä energiantuottajana ja huoltovarmuuden takaajana. Nykyisen energiakriisin myötä nämä asiat ovat nousseet kuitenkin aivan uudella tavalla agendalle, sillä energiapula on meillä Suomessakin nyt mahdollista”, toteaa Mikkanen.
Askel ennen muita ilmastotoimia
Lompakoiden lisäksi ilmasto kiittää sähkönsäästäjiä, sillä mitä enemmän energiaa säästetään ja mitä tehokkaammin sitä käytetään, sitä vähemmän tulee päästöjä.
”Energiatehokkuustyö on askel ennen muita ilmastotoimia, sillä aina kun vähennetään energiankäyttöä, vähennetään myös CO2-päästöjä”, Mikkanen toteaa.
Metsä Groupin tehtaat tuottavat uusiutuvaa sähköä noin viisi prosenttia koko Suomen sähköntuotannosta. Biosähkössä sen tuotanto-osuus on liki viidennes.
”Mitä tehokkaampia olemme, sitä ilmastoystävällisempi autamme myös Suomea olemaan. Kaikki meiltä syntyvä biosähkön säästö on muille tarjolla.”
Energiatehokas tehdas on kuin lämpölaukku
Mikkasen mukaan lämpökiertotalous eli lämmön moneen kertaan käyttäminen on avain tehtaiden energiatehokkuuteen.
”Energiatehokas tehdas on kuin lämpölaukku, josta energiaa ei päästetä karkaamaan, vaan se käytetään moneen kertaan ja mahdollisimman hyvin hyödyksi.”
Lämpölaukussa ei saa olla reikiä, eikä sen kantta saa avata, jotta lämpö säilyy. ”Näin myös meidän tehtaiden tulisi toimia. Niissä tulisi olla mahdollisimman suljettu kierto niin lämmön kuin vesien suhteen, jolloin ne voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti.”
Mikkasen mukaan tämä toteutuu optimaalisella tavalla biotuotetehtailla, jotka käyttävät eri energiat eri prosesseissa hyväksi. Toisen jäte- tai hukkalämpö voi olla toisen käyttölämpö – eikä mitään haihdu hukkaan.