Metsä Groupin tuotannossa syntyy paitsi sellua, kartonkia, pehmopaperia ja puutuotteita, myös puupohjaisia jäte- ja sivuvirtoja, jotka ovat arvokkaita raaka-aineita muille toimijoille.
Tavoitteenamme on hyödyntää kaikki jäteperäiset sivuvirrat eli tuhkat, kalkit, lietteet, hiekkaiset puujakeet ja prosessijätteet.
Olemme asettaneet kunnianhimoisen tavoitteen hyödyntää kaikki nämä aikaisemmin kaatopaikalle sijoitetut sivuvirrat vuoden 2030 loppuun mennessä.
Tällä hetkellä noin puolet tuotantomme sivuvirroista käytetään energian tuotannossa. Yhä enenevässä määrin sivuvirtoja hyödynnetään myös lannoitteena tai osana sitä ja maanparannuksessa. Etsimmekin jatkuvasti sivuvirroille uusia käyttökohteita polttamisen sijaan.
Esimerkkejä käytöstä:
Metsät hyötyvät tuhkan ravinteista
Puuperäisten sivuvirtojen ravinteet typpeä lukuun ottamatta jäävät poltossa syntyvään tuhkaan. Tuhkaa käytetään metsien ja peltojen lannoitukseen. Voimalaitoksillamme syntyvää tuhkaa ja etenkin lentotuhkaa voidaan käyttää sellaisenaan myös maanrakentamisessa.
Selluntuotannossa syntyvä kalkki sopii peltoviljelyyn
Sellun valmistuksessa syntyviä kalkkijakeita eli meesaa, kalkkipölyä ja poltettua kalkkia käytetään peltoviljelyssä ja nurmella maaperän kalkitukseen. Ne parantavat muun muassa maan rakennetta ja muokkautuvuutta.
Kuitulietettä maanparannukseen
Jätevedenpuhdistuksessa syntyvää kuitulietettä voi käyttää peltojen parantamiseen. Se lisää maan multavuutta ja edesauttaa maassa elävien mikrobien toimintaa. Tämä parantaa pellon kasvua.
Kaatopaikkajätteestä maanrakennusaineeksi
Lähes 80 % kaatopaikalle toimitettavasta jätteestämme muodostuu lähes viherlipeäsakasta eli soodasakasta. Viherlipeäsakkaa muodostuu selluntuotannossa. Pitkäjänteisestä tutkimus- ja kehitystyöstä huolimatta sakalle ei toistaiseksi ole löytynyt vakiintunutta käyttöä. Testaamme parhaillaan sakan käyttöä maanrakentamisessa Äänekosken biotuotetehtaan koekentän rakenteessa. Yhtenä tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa sakalla voidaan korvata neitseellisen maa- ja kiviaineksen käyttöä.
*************************************************************
Metsä Groupin strategiset kestävän kehityksen 2030 -tavoitteet rakentavat tietä kohti kestävää, ilmastoneutraalia tulevaisuutta. Tässä Valintana vastuullisuus -juttusarjassa tutustut tavoitteisiimme ja siihen, miten me vaikutamme niihin päivittäisessä työssämme.