Jos ajatellaan, miten voisi kuvata teollisen tuotannon valtavirtaa maailmassa, yksi tapa voisi kuulua näin: ensin hävitetään alkuperäisluonto, sen tilalle perustetaan tuotantoalue. Näinhän tunnetusti toimivat monet yritykset, jotka hyödyntävät luonnonvaroja. Metsäteollisuudessa tämä voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että raaka-aine tuotetaan alueella, josta on poistettu luontaiset puulajit ja korvattu ne nopeammin kasvavilla vieraspuulajeilla.

Sen takia yhtiö Metsä Group on linjannut, että se ostaa ja käyttää jalostuksessa ainoastaan kotimaisia puulajeja.
”Tällä on luontovaikutuksensa”, sanoo yhtiön johtava luontoasiantuntija Timo Lehesvirta.
”Me emme siirry esimerkiksi amerikkalaisiin havupuihin, kuten douglaskuuseen tai kontortamäntyyn, vaikka sellaistakin joskus esitetään. Jos näin tehtäisiin, metsien lajimäärä romahtaisi.”

Uusi normaali

Asia ei sinänsä ole uusi, onhan Metsä Group tähänkin saakka kasvattanut vain kotimaisia puulajeja. Linjaus mainitaan kuitenkin tärkeässä yhteydessä: se on Metsä Groupin uudistavan metsätalouden ohjelman ensimmäinen kohta.

Uudistava metsätalous tarkoittaa, että suomalaisen luonnon tilaa parannetaan ja että sen tarjoamia hyötyjä hallitaan kokonaisvaltaisemmin, hiilinielusta pölyttäjiin ja marjasatoihin.

Tavoitteena on, että kun metsä siirtyy seuraavalle sukupolvelle, se on elinvoimaisempi ja monimuotoisempi kuin silloin, kun edeltävä sukupolvi sai sen itselleen. Lajien määrä lisääntyy ja myös uhanalaistumiskehitys vaiheittain päättyy. Monimuotoinen metsä myös kestää muuttuvaa ilmastoa aiempaa paremmin. Siten ympäristö- ja puuntuotannolliset tavoitteet tukevat toisiaan.

Lehesvirta sanoo, että linjaus muuttaa ajattelutapoja: talouskasvu kytketään irti siitä, että luonnontila heikkenee.
”Luontokadon pysäyttämisestä on tulossa uusi normaali. Haluamme olla tämä junan veturissa. Kyseessä on talousjärjestelmän systeemimuutos, jollaista kukaan ei ole laajamittaisesti tätä ennen tehnyt.”

Lisäsuojeluun ei tähdätä

Lehesvirta korostaa, ettei kyseessä ole suojelun lisäämiseen tähtäävä ohjelma, jossa päätarkoitus olisi siirtää mahdollisimman suuri määrä metsiä talouskäytön ulkopuolelle. Metsä Group hyödyntää jatkossakin puuraaka-ainetta, mutta se tehdään siten, että luonnon tila kokonaisvaikutuksina paranee.

”Usein esitetään, että planeetta voidaan pelastaa vain siirtämällä luonto pois taloustoiminnan piiristä. Suojelua toki tarvitaan, mutta fiksuimmat tuotantotavat mahtuvat myös tulevaisuuden suunnitelmiin. Meidän agendamme kuitenkin on harjoittaa uudistavaa biotaloutta.”

Sekin on hyvä muistaa, että suuri osa keinoista on tuttuja entuudestaan, kuten vaikkapa lahopuiden ja jättöpuiden lisääminen, rantakaistaleiden suojelu ja sekapuuston suosiminen.

Loistava tulevaisuus tiedossa

Monet metsänomistajat ovat hämillään kiihkeän metsäkeskustelun takia, ja osa pelkää, että EU tai Suomen valtio alkavat rajoittaa hakkuita. Lehesvirta sanoo, että suomalainen teollisuus on monessa asiassa edelläkävijä, eikä sillä ole hätää.

”Meillä on loistava tulevaisuus edessämme. Ympäristöhaasteisiin täytyy kuitenkin löytää puuntuotannollinen ja liiketaloudellinen motivaatio. Ilman sisäistä motivaatiota vaihtoehtona on velvoitemotivaatio.”

Hän tarkoittaa, että jos metsäsektori ei itse tee muutoksia, toiminnan ehdot asettaa joku toinen, joka saattaa tulla metsäsektorin ja Suomen rajojen ulkopuolelta.
”Elämme vahvojen mielikuvien maailmassa. Metsien ympärillä on paljon tietoa, mutta myös tunnetta.”

Metsänomistaja on ykkönen

Uudistavaan metsätalouteen kuuluu, että Metsä Group seuraa, miten metsäluonnon ja sen tarjoamien ekosysteemipalveluiden tila kehittyy. Puuntuotannon vaikutukset mitataan tieteeseen nojaavin menetelmin, ja tavoitteena on kehittää mittaustuloksista todenteet tuotteisiin ja arvoketjuihin. Metsä Group on asettanut itselleen tavoitteen, että luonnontilan vahvistamistoimien vaikutusten pitää näkyä mittaustuloksissa viimeistään vuonna 2030.

Mittaaminen on vaikeaa, mutta onneksi Suomessa on maailman paras ekologinen tieto metsistään, Lehesvirta sanoo. Mittauksissa käytetään julkista paikkatietoa, kansallista inventointitietoa sekä Metsä Groupin itse keräämää dataa.
”Ensimmäiset mittaukset tehdään tänä ja ensi vuonna. Jokainen mittaus on aina luotettavampi kuin edellinen.”

Uudistavan metsätalouden ohjelma on hyväksytty Metsä Groupin hallituksessa, ja ohjelmaa on esitelty koko omistajajäsenkunnalle. Metsä Group ei itse juuri omista metsää, vaan se hankkii valtaosan puustaan omistajajäseniltään. Nämä omistavat yhteensä noin puolet Suomen yksityismetsistä.
”Metsä tuottaa metsänomistajille lisäarvoa, ja siitä pidetään kiinni toimintamme punaisena lankana.”

Teksti: Ilkka Luukkonen

Juttu on ilmestynyt alun perin Metsä Groupin Viesti-lehdessä 2/2023