Talousmetsä tarkoittaa sitä, että metsästä on aiemminkin haettu puita ihmisten käyttöön. Metsässä on esimerkiksi tehty poimintahakkuita, jolloin vain osa puista on haettu pois. Metsistä, joilla on tällainen hoitohistoria, saattaa edelleen löytyä yksittäisiä vanhoja puita, joita ei ulkonäöstä ole mahdollista tunnistaa vanhaksi. Tällaisia puuyksilöitä voi löytyä suomalaisista metsistä kaikkialta. Pohjois-Suomessa käytämme vanhan metsän määrittelyissä metsäsertifiointia tiukempia rajoja, jotka päivitimme vuonna 2022.
”Tarkastelemme puunhankintaperiaatteitamme säännöllisesti ja tarkennamme niitä tiedon lisääntyessä. Toiminta erityisesti Pohjois-Suomen metsissä kiinnostaa laajasti sidosryhmiämme, ja käymme heidän kanssa aktiivista keskustelua aiheesta. Vain talousmetsien puulla on merkitystä Metsä Groupin puunhankinnalle”, Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Jumppanen sanoo.
Arvioimme, että esimerkiksi noin 60 % syyskuussa käynnistyneen Kemin biotuotetehtaan käyttämästä puusta tulee harvennushakkuista. Uudistushakkuilta tukit menevät sahaukseen ja sitovat pitkäaikaisesti hiiltä. Pohjois-Suomenkin metsien metsänhoidon puuntuotannollinen tavoite on kasvattaa mahdollisimman paljon tukkia. Tukkipuun kasvatuksen ohella hyödynnettäväksi karttuu kuitupuuta, kuorta ja hakkuutähteitä, jotka käytetään biotuotetehtaalla resurssitehokkaasti.
Noudatamme puunhankinnassamme lakeja, hyvän metsänhoidon suosituksia sekä PEFC- ja FSC-sertifioinnin sääntöjä.
Metsäasiantuntijamme varmistavat jokaisen puukaupan kohdalla, että hakkuut eivät vaaranna luontoarvoja. Tässä apuna on kattava avoin metsävaratieto, oma paikallistuntemuksemme sekä esimerkiksi Tapion tekemät ns. HCV-kartat. Nämä kartat kuvaavat mahdollisten arvokkaiden luontokohteiden ja vanhojen metsien sijaintia. Jos mahdollinen hakkuukohde näyttää osuvan HCV-alueelle, se tarkistetaan joko metsävaratiedoista, joista ilmenee kohteen aiempi hoitohistoria, tai paikan päällä käymällä.
Ostamme esimerkiksi paikallisilta sahoilta haketta ja kuitupuuta ja näihin kauppoihin noudatetaan samaa periaatetta: otamme vastaan puuta vain talousmetsistä.
Käymme säännöllisesti sisäisesti läpi puuta ostavan henkilöstömme kanssa näitä kriteerejä ja korostamme tarkkuutta kohdevalinnassa.