Eräällä tämän kevään maastoretkeilyllä tulin kaksi vuotta sitten hakatulle uudistusalalle, jolle oli tehty kahdesta järeästä haavasta tekopökkelöt. Yleensä järeiden haapojen, erityisesti kaadettujen haapojen, ympärillä on tiheä haavan juurista syntynyt vesakko. Kyseisten noin viisi metriä pitkien tekopökkelöiden ympärillä ei vesakkoa juurikaan näkynyt.
Onkohan kyseessä vain yksittäistapaus vai onko kyseessä yleisempi ilmiö? Valitettavasti haapatekopökkelöt ovat toistaiseksi sen verran harvinaisia, että asiasta ei taida olla mitattuja tuloksia. Olisikin kiinnostavaa saada tietää, onko muilla havaintoja samasta asiasta suuntaan tai toiseen.
Tekopökkelöt ovat yksi vapaaehtoinen keino, jolla metsien ympäristöarvoja voidaan metsätaloudessa ottaa huomioon. Niitä on usein parjattu rumannäköisiksi ja turhiksi. Tekopökkelöillä saamme kuitenkin luotua pystylahopuuta, jota ei tuulenkaatojen kautta metsiin yleensä saada. Pystypökkelössä on eri korkeudella eri kosteus, ja näin ollen se tarjoaa hyvin monimuotoisia olosuhteita kuolleessa puussa elävälle lajistolle. Tekopökkelöistä tulee myös kolopesijöille luontaisia pesäpaikkoja.
Laho- ja säästöpuut kuuluvat keskeisesti metsäsertifiointiin, johon liittyessään metsänomistaja sitoutuu metsissään täyttämään sertifioinnin asettamat vaatimukset. Sertifioinnin avullahan osoitamme puusta tehtyjä tuotteita ostaville ja käyttäville asiakkaille, että raaka-aineemme tulee hyvin hoidetuista metsistä, joissa myös muut metsien arvot otetaan huomioon.
Tämän vuoden alusta tulivat voimaan uusitut PEFC-kriteerit. Niiden ajantasaisuutta tarkastellaan määräajoin ja vaatimuksia säädetään lisääntyneen tiedon tai tarpeiden mukaisesti. Tässä tarkastelussa säästöpuiden vähimmäismäärä nousi, ja määrää seurataan leimikkotasolla. Käytännössä muutos ei ole ihan niin suuri kuin paperilla, sillä hakkuualueilla tehtävän seurannan mukaan uusi tavoitetaso on jo todellisuutta monin paikoin. Myös vesistöjen reunoille jätetään käytännössä selvästi sertifiointivaatimuksia leveämpi suojavyöhyke.
Uutta säästöpuuasiassa on sekin, että vaatimus koskee myös kasvatushakkuita. On siis tärkeää, että kasvatusmetsissäkin olevia vanhoja puuyksilöitä, sekapuustoa ja lahopuustoa säästetään toimenpiteissä, ja näin turvataan lahopuujatkumoa. Tämä koskee niin harvennusmetsiä kuin peitteisen metsätalouden metsiä.
Maastokäynneillä ja vapaa-aikana luonnossa kulkiessani olen huomannut, että julkisessa keskustelussa esiin nouseva metsien käytön ja metsissä olevien muiden arvojen välinen vastakkainasettelu ei käytännössä ole niin suuri kuin usein esitetään. Metsä on meille suomalaisille luontaisesti paikka, jossa taloudellisen hyödyn lisäksi saamme virkistystä eri muodoissa. Suomalaiset pienmetsänomistajat ja heidän erilaiset tavoitteensa luovat monenlaisia olosuhteita ja vaihtelevuutta metsiimme. Kun metsä on tuttu, myös siellä olevien hienojen kohteiden, kuten purojen, lähteiden ja näin keväisin vuokkoja kukkivien lehtojen, säilyminen on tärkeää.
Toimenpiteitä suunniteltaessa ja tehtäessä myös meille toteuttajille hyvä työnlaatu on erittäin tärkeää. En ole urallani koskaan tavannut metsäammattilaista, joka kertoisi lähteneensä metsäalalle sen takia, että saisi tuhota luonnon monimuotoisuutta. Motiivi on ollut pääsääntöisesti jokin lapsuudessa aloitettu luontoharrastus ja luonnossa viihtyminen. Tämä lähtökohta luo luonnollisen pohjan kestävän myös metsätalouden harjoittamiselle. Menetelmien kehittäminen ja jatkuva parantaminen on silti koko ajan pidettävä mielessä.
Janne Soimasuo
Ympäristöpäällikkö
Metsä Group
