Petri Mamia on tehnyt yli kolmikymmenvuotisen työuran Lohjan Kerto LVL -tehtaalla. Tämän vuoden alusta kolmivuorotyötä tekevän Mamian on ollut mahdollista tehdä kuusituntista vuoroa aiemman kahdeksantuntisen sijaan. Tätäkin tarkoittaa yksilöllinen työaikamalli käytännössä.

Tällä hetkellä saumauksessa työskentelevä Petri Mamia on tehnyt lähes koko uransa ajan vuorotöitä. Vain lapsen syntymää seuranneet kaksi vuotta hän teki päivävuoroa. 

Syy yksilöllisiin työaikajärjestelyihin oli Mamian mukaan jaksaminen. Kokonaiskuormitus elämässä on viime vuosina ollut kovaa, eikä palautumiselle ole jäänyt aikaa.

”Minulla on lapsi, jolla on erityistarpeita ja jonka huoltovastuu on minulla. Rasitusta on siis 24 tuntia vuorokaudessa. Työni on fyysisesti raskasta, ja esimerkiksi kesällä asuntoni kuumenee niin paljon, että nukkuminen vaikeutuu. Kertyy univelkaa”, Mamia sanoo.

Kun tehtaalla kartoitettiin syksyllä 2023 henkilöstön yksilöllisiä työaikatoiveita, Mamia kertoi kiinnostuksestaan lyhyempään vuoroon. Järjestely oli hänelle taloudellisesti mahdollinen. Yhdessä työnjohdon, HR:n ja työntekijän kesken suunniteltiin, miten asia voitaisiin järjestää.

”Kokeilin kuusituntista vuoroa ensin puoli vuotta viime kesään asti, ja sitten tehtiin päätös jatkaa tätä vuoden loppuun asti. Kun työnantajalla on tarve, teen toisinaan täysiä kahdeksantuntisia päiviä ladontalinjalla. Mielelläni katson välillä muitakin maisemia kuin saumausta”, Mamia kertoo.

Kuusituntinen vuoro mahdollistaa pidemmän keskeytymättömän yöunen. Etenkin yövuoron jälkeen Mamian elimistö käy herkästi ylikierroksilla, joten kun kotiin pääsee aiemmin, tulee unikin aiemmin. ”Kuljen omassa vuorossani kuten ennenkin, lähden vain yleensä kaksi tuntia aikaisemmin kuin muut. Saumaus on yhden henkilön työpiste, joten järjestely oli tehtaan puolelta toteutettavissa.”

Mamian mukaan myös iltavuoron päättäminen on nyt paineettomampaa. ”Iltavuorossa pystyn nyt rauhassa tekemään kaikki toimenpiteet ja asetukset valmiiksi seuraavalle, koska lopetan kaksi tuntia ennen kuin seuraava tulee. Työ on vapaampaa. Sotkua tai ruuhkaa ei voi toiselle jättää eikä huonoa jälkeä päästää maailmalle.”

Mamia on sitä mieltä, että uusi järjestely on parantanut hänen hyvinvointiaan. Kahvia kuluu vähemmän ja ärtymys on vähentynyt. ”Mitä enemmän on väsymystä, sitä enemmän on myös ärtymystä, joka näkyy joka paikassa.”

Vaikka Mamialle on koko työuran ajalta sairauslomapäiviä kertynyt vain niukasti, migreenikohtaukset ovat kuormittaneet häntä. Lyhyemmän työajan myötä kohtauksia on harvemmin, kun stressiä on vähemmän ja unta saa enemmän. 

Petri Mamia hyötyy yksilöllisestä työaikamallista

Lapsi on elämän ykkösasia

Mamia on Metsä-uransa aikana työskennellyt useissa kertopuun valmistusprosessin eri vaiheissa, saumauksen lisäksi ladonnassa, irtopalkkivarastossa, sahauksessa, pakkauksessa sekä vuorottajana. Hän kuvaa nähneensä tehtaan tuotantoa hyvin laajasti.

Nykyisissä työjärjestelyssä Mamian mielestä parasta on, että ongelmanratkaisuun on riittävästi aikaa. Häntä arvostetaankin työyhteisössään ammattitaitoisena ongelmanratkaisijana, joka osaa kertoa, mistä jokin ongelma johtuu.

”Olen nähnyt monenlaisia muutoksia tämän työurani aikana, ja kovalevyllä on asiaa. Mielelläni jaan tietoa ja taitoa, jos sitä minulla on.”

Vapaa-ajallaan Mamia kävelee paljon poikansa kanssa, vie tätä parkouriin ja harrastaa – harvakseltaan tilaisuuden tullen – Radio Rockin risteilyjä, joissa ”laiva on lastattu samanhenkisellä porukalla” ja juttu tuttujen ihmisten kanssa jatkuu siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. 

Tärkeintä on pojan hyvinvointi. Kun oma hyvinvointi kohenee, energiaa jää enemmän tästä elämän ykkösasiasta huolehtimiseen.

”Haluan, että pojalleni tulee hyvä elämä.”