Ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää fossiilisen hiilen päästöjen hillintää, aktiivista metsänhoitoa sekä tuotteita, jotka korvaavat fossiilisia materiaaleja ja sitovat hiiltä.
Suomen metsien vuotuinen kasvu on jo yli 20 vuotta ollut yli 100 miljoonaa kuutiometriä. Samalla ajanjaksolla metsistämme on poistunut puuta hakkuiden ja luontaisen poistuman seurauksena 60–90 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Metsiin on siis kertynyt lisää puuta jo pitkään. Puuston kokonaistilavuus metsissämme onkin 1970-luvulta lähtien yli puolitoistakertaistunut. Puusto on siis ollut merkittävä hiilinielu.
Ilmastokestävyyttä tulee tarkastella pitkällä – jopa vuosisatojen aikajänteellä. Keskeinen kysymys kuuluu, kuinka kauan puuston määrän kasvu voi jatkua. Fakta nimittäin on, että metsiimme mahtuu vain rajallinen määrä puuta. Puuston keskitilavuus metsämaalla on viime vuosikymmeninä kasvanut keskimäärin 1 m3/ha joka vuosi.
Jos nykyinen kasvun ja poistuman suhde säilyy, puuston määrä metsämaalla nousee esimerkiksi Etelä-Suomessa viidessäkymmenessä vuodessa nykyisestä noin 150 m3/ha tasolle 200 m3/ha, joka on samaa tasoa Etelä-Suomen suojelualueiden keskimääräisen puuston tilavuuden kanssa.
Metsien aktiivinen uudistaminen varmistaa tulevaisuuden kasvun
Uudistamisen eli taimien istuttamisen tai siementen kylvön jälkeen metsässä on hitaan kasvun vaihe, minkä jälkeen puuston tilavuuskasvu kiihtyy. Kun kasvuympäristön rajat tulevat vastaan, kasvu hidastuu ja lopulta pysähtyy. Metsien kasvu siis hidastuu, kun maksimitilavuus lähenee. Kun metsä on täynnä puuta, puuston tilavuuskasvu loppuu ja kääntyy usein tuhojen seurauksena negatiiviseksi. Samoin käy valitettavasti myös hiilinielulle.
Jos ilmastokestävyyden kriteerinä käytetään kasvua pienempää poistumaa eli puuston hiilinielua, olisi hakkuiden siis vähennyttävä sitä mukaa, kun metsiemme puumäärä kasvaa ja kasvu hiipuu. Kun katsotaan riittävän kauaksi, sekä kasvu että hakkuut olisivat kutakuinkin nollassa. Tätä ei voine pitää järkevänä tavoitteena – ei ainakaan ilmaston, eikä myöskään ihmisten sosiaalisen tai taloudellisen hyvinvoinnin näkökulmista.
On hyvä myös huomata, että uudistamiskypsyyden ylittäneet metsät kasvavat kuutiomäärissä mitattuna vielä pitkään enemmän kuin taimikot. Näin ollen tämänhetkinen metsiemme suuri kokonaiskasvu on osaltaan seurausta siitä, että hakkuumäärät ovat olleet pieniä hakkuumahdollisuuksiin nähden. Puuston hiilinielun varmistamiseksi uudistuskypsyyden kriteerit ylittäneitä metsiä on siis aktiivisesti uudistettava hyvän metsänhoidon käytänteitä hyödyntäen. Puuston hiilinielu voi syntyä vain luonnontuhon tai hakkuun seurauksena.
Ilmastonmuutoksen hillintä ei voi olla ainoastaan metsien varassa
Metsiemme puuston ja kivennäismaiden maaperän hiilinielu on ja pysyy kertaluonteisena. Siten se on vaikutuksiltaan varsin rajallinen ratkaisu hiilen poistamiseen ilmakehästä. Tämän kertavaikutuksen yltiöpäinen tavoittelu voi pahimmillaan johtaa vaikuttavien ratkaisujen lykkäämiseen ja kansantaloudellisesti merkittävän arvonlisän menettämiseen. Oikea vertailukohta puustoon sitoutuneen hiilen markkina-arvolle ei kansantalouden näkökulmasta ole puun kantohinta, vaan laskelmaan tulee sisällyttää koko arvolisä työpaikkoineen ja vientituloineen.
Ilmastonmuutoksen hillinnässä keskeisintä on lopettaa fossiilisen hiilen vapauttaminen ilmakehään. Lisäksi hiiltä voidaan sitoa ilmakehästä puutuotteisiin ja kasvattaa niiden globaalia hiilivarastoa, jolloin puhumme hiilen tuotenielusta.
Lyhytaikaisesti hiiltä sitovat puupohjaiset tuotteet (esim. kartonki) korvaavat fossiilisia raaka-aineita ja muodostavat hiilivaraston, joka sekin on pois ilmakehästä. Pitkäaikaisesti hiiltä sitovien puutuotteiden (esim. kertopuu ja sahatavara) valmistamisessa on edelleen paljon potentiaalia mm. puurakentamisen kasvaessa. Uusi ilmaston kannalta hieno mahdollisuus saattaa löytyä teollisissa prosesseissa vapautuvan hiilidioksidin talteenottoon perustuvista teknisistä hiilinieluista.
Hiilivuodolla tarkoitetaan tilannetta, jossa hiiltä ilmakehään vapauttavaa teollista toimintaa siirretään maihin, joiden ilmastopolitiikka on löysempää. Ilmastoviisas metsien käyttö kannattaakin globaalisti kohdistaa alueille, joilla metsät pidetään terveinä ja hyvässä kasvussa aktiivisella metsänhoidolla, fiksusti ajoitetuilla ja toteutetuilla hakkuilla sekä huolehditaan puuraaka-aineen ohjaamisesta hyvinvoinnin kannalta merkityksellisiin tuotteisiin ja korvaamaan fossiilisia raaka-aineita – metsäluonnon monimuotoisuutta unohtamatta. Suomalaisessa metsätaloudessa nämä asiat hallitaan.