Tammi–maaliskuu 2024 (1–3/2023)
- Liikevaihto oli 1 457 miljoonaa euroa (1 634).
- Liiketulos oli 58 miljoonaa euroa (276). Vertailukelpoinen liiketulos oli 70 miljoonaa euroa (276).
- Tulos ennen veroja oli 45 miljoonaa euroa (271). Vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 57 miljoonaa euroa (272).
- Vertailukelpoinen sijoitetun pääoman tuotto oli 4,0 % (15,3).
- Liiketoiminnasta kertyneet nettorahavirrat olivat -137 miljoonaa euroa (38).
Tapahtumat vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä
- Metsä Groupin pitkäkuituisen sellun keskimääräiset myyntihinnat nousivat Euroopassa edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Kiinan vastaavat laskivat hieman.
- Markkinasellun kysyntä kasvoi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Kiinassa kysyntä jatkui hyvällä tasolla.
- Metsä Groupin kartonkien kysyntä piristyi selvästi edellisestä vuosineljänneksestä. Taivekartongin keskihinta heikkeni.
- Metsä Board päätti maaliskuussa, ettei se rakenna kartonkitehdasta Kaskisiin.
- Poliittiset lakot Suomessa pysäyttivät tavarakuljetuksia ja vientisatamat 11.3–8.4.2024. Ne vaikuttivat liiketulokseen negatiivisesti tuotannon pysähdyttyä 13 tuotantolaitoksella.
- Kemin biotuotetehtaan haihduttamolla tapahtui kaasuräjähdys, josta aiheutuneen tuotantokatkoksen arvioidaan kestävän kesäkuun loppuun saakka. Räjähdys vaikuttaa myös kartonkitehtaan tuotantoon.
- Mäntän pehmopaperitehtaalle suunnitellaan viisivuotista 100 miljoonan euron investointiohjelmaa.
- Metsä Group ja Andritz päättivät rakentaa Äänekoskelle koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi.
- Metsä Group käynnisti esisuunnittelun Muoto-pakkauksia tuottavasta tehtaasta ja esiselvityksen Kuura-tekstiilikuitua tuottavasta tehtaasta.
Tulosohjeistus huhti–kesäkuu 2024
Metsä Groupin vertailukelpoisen liiketuloksen arvioidaan vuoden 2024 huhti–kesäkuussa olevan heikompi kuin vuoden 2024 tammi–maaliskuussa.
Katsauskauden jälkeiset tapahtumat
Sahatavaran tuotanto päättyi Merikarvialla huhtikuussa.
Metsä Board teki huhtikuussa noin 60 miljoonaan euron investointipäätöksen Simpeleen taivekartonki-koneen uudistamisesta. Sen arvioidaan valmistuvan vuoden 2025 toisella puoliskolla.
Pääjohtaja Ilkka Hämälä:
Vuoden 2024 ensimmäinen neljännes toteutui Metsä Groupin useimpien liiketoiminta-alueiden osalta edellisvuoden loppuun verrattuna vahvistuvassa markkinatilanteessa. Kartongin tilausvirrat vahvistuivat selvästi edellisvuoden alhaisilta tasoilta, ja sellun hinta nousi Euroopan markkinoilla. Sahatavaran hinnoissa nähtiin nousua, ja näkymä toiselle neljännekselle vahvistui. Kertopuun ja koivuvanerin samoin kuin pehmo- ja tiivispapereiden markkinat säilyivät hyvällä tasolla. Orastavan kasvun ja kysynnän vahvistumisen tilanteessa neljän viikon poliittisten lakkojen vaikutus Metsä Groupin tulokseen on todella merkittävä. Valtaosa konsernin Suomessa sijaitsevista 21 tehtaasta seisoi satamalakon ja rautateiden tavaraliikenteeseen kohdistuneen lakon vuoksi 2–3 viikkoa. Tulosvaikutuksen arvioidaan olevan 60 miljoonaa euroa, josta 20 miljoonaa euroa kohdistuu toiselle vuosineljännekselle. Metsä Groupilla on globaalisti merkittävä asema havusellun toimittajana samoin kuin korkealaatuisten taive- ja lainerikartonkien myyjänä Euroopan ja Pohjois-Amerikan asiakkaille. Pitkän poliittisen lakon vaikutukset asiakassuhteisiin ovat vakavat. Tällainen ammattiyhdistysliikkeen vastuuton toiminta vahingoittaa mahdollisuuksia kehittää suomalaista teollisuutta pitkäjänteisesti.
Suomalaisten metsänomistajien omistamana konsernina Metsä Group kehittää toimintaansa perustehtävänään suomalaisen metsän arvon lisäys. Kaikilla liiketoiminta-alueillamme on kasvustrategiat, joita toteutamme, vaikka ulkoiset tekijät eivät aina kehitystä tukisikaan. Metsä Boardin kartonkiliiketoiminnan kasvuvaihtoehtona selvitimme uuden kartonkitehtaan investointimahdollisuutta Kaskisiin. Esisuunnitteluvaiheen tuloksena hankkeelle ei muodostunut riittävää kannattavuutta, joten investointisuunnitelmasta luovuttiin. Sen sijaan päätimme toteuttaa nykyisillä kartonkitehtaillamme tehostusinvestointien ohjelman. Metsä Tissuen ja Metsä Woodin uusien tuotantolinjojen investoinnit etenevät suunnitellusti kohti vuonna 2025 tapahtuvia käyttöönottoja. Myös uusien tuotteiden kehityshankkeet etenevät. Sekä MuotoTM 3D-kuitupakkaus- että Kuura® tekstiilikuituhankkeessa selvitetään kaupallisen laitoksen investoinnin kannattavuutta. Metsä Fibre teki investointipäätöksen ligniinituotteiden koetehtaan toteutuksesta Äänekoskelle. Hiilidioksidin talteenoton suuren mittakaavan laitoksen esiselvitystä jatketaan.
Konserni on vaiheittain siirtynyt yhtenäisten liiketoimintaprosessien käyttöön. Osana hanketta uudistetaan SAP-toiminnanohjausjärjestelmä vuoden 2026 aikana. Talouden keskusjärjestelmä ja puunhankinnan järjestelmä on jo toteutettu, ja puutuoteteollisuuden liiketoimintajärjestelmän käyttöönottoprojekti on aloitettu. Järjestelmäuudistukseen kuuluva data-arkkitehtuurin ja sisällön harmonisointi mahdollistaa tulevaisuudessa liiketoiminnan tehostamisen uusilla esimerkiksi tekoälypohjaisilla järjestelmillä.
Konsernin työ alkaa yhdessä omistajajäsentemme kanssa suomalaisessa metsässä ja päättyy globaalien asiakkaidemme päivittäisen elämän tarpeiden täyttämiseen tuotteillamme. Tämän arvoketjun toteutus resurssitehokkuutta kehittämällä jatkuvasti ja liiketoiminnan kestävyysvaikutukset kaikilta osin huomioimalla on toimintamme suunnittelun lähtökohtana. Konsernin vahva taloudellinen asema ja henkilöstön hyvä osaaminen antavat hyvän perustan tähän työhön.
Taloudelliset tunnusluvut | |||
2024 | 2023 | 2023 | |
1–3 | 1–3 | 1–12 | |
Liikevaihto, milj. euroa | 1 457,5 | 1 634,4 | 6 110,4 |
EBITDA, milj. euroa | 184,7 | 354,8 | 845,3 |
Vertailukelpoinen, milj. euroa | 185,5 | 354,8 | 833,0 |
% liikevaihdosta | 12,7 | 21,7 | 13,6 |
Liiketulos, milj. euroa | 57,7 | 275,7 | 498,1 |
Vertailukelpoinen liiketulos, milj. euroa | 69,9 | 275,7 | 487,9 |
% liikevaihdosta | 4,8 | 16,9 | 8,0 |
Kauden tulos ennen veroja | 45,2 | 270,5 | 487,8 |
Vertailukelpoinen, milj. euroa | 57,0 | 271,9 | 481,6 |
Kauden tulos | 40,4 | 213,1 | 383,6 |
Sijoitetun pääoman tuotto, % | 3,3 | 15,3 | 7,3 |
Vertailukelpoinen, % | 4,0 | 15,3 | 7,2 |
Oman pääoman tuotto, % | 2,9 | 14,9 | 6,8 |
Vertailukelpoinen, % | 3,6 | 15,0 | 6,7 |
Omavaraisuusaste kauden lopussa, % | 56,5 | 58,2 | 55,9 |
Nettovelkaantumisaste kauden lopussa, % | 15,9 | 7,1 | 11,7 |
Korolliset nettovelat kauden lopussa, milj. euroa | 887,4 | 408,8 | 662,9 |
Kokonaisinvestoinnit, milj. euroa | 116,1 | 250,0 | 1 193,2 |
Liiketoiminnan nettorahavirta, milj. euroa | -137,2 | 37,6 | 925,6 |
Henkilöstö kauden lopussa | 9 506 | 9 513 | 9 464 |
Liikevaihto ja liiketulos | |||||
1–3/2024, milj. euroa | Puunhankinta ja metsä-palvelut | Puutuote-teollisuus | Sellu- ja saha-teollisuus | Kartonki-teollisuus | Pehmo- jatiivispaperit |
Liikevaihto | 615,6 | 140,1 | 584,5 | 483,7 | 297,7 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 2,1 | 2,0 | 6,6 | 9,8 | 4,0 |
Liiketoiminnan kulut | -603,3 | -129,2 | -540,9 | -436,6 | -249,9 |
Poistot ja arvonalentumiset | -1,8 | -5,5 | -69,6 | -33,9 | -10,7 |
Liiketulos | 12,6 | 7,4 | -19,3 | 23,0 | 41,1 |
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät | 0,0 | 0,0 | 4,6 | 8,5 | 0,0 |
Vertailukelpoinen liiketulos | 12,6 | 7,4 | -14,7 | 31,5 | 41,1 |
% liikevaihdosta | 2,0 | 5,3 | -2,5 | 6,5 | 13,8 |
Lähiajan näkymät
Puun kysyntä kohdistuu erityisesti kesäkorjuukelpoisiin leimikoihin, koivutukkiin ja hankintapuuhun. Energiapuussa kysyntä kohdistuu latvusmassaan ja energiarankaan. Metsänhoitopalveluiden kysynnän ennustetaan jatkuvan vahvana.
Rakentaminen on jatkunut heikkona kaikilla Euroopan päämarkkinoilla, mikä näkyy erityisesti havuvanerin heikkona kysyntänä. Kerto LVL -tuotteiden kysyntä on kuitenkin vahvistunut. USA:n vahvana jatkuva asuntorakentaminen sekä uudet asiakkuudet tukevat edelleen Kerto LVL:n kysyntää. Koivuvanerin teollisissa loppukäytöissä kysyntä ylittää tarjonnan yleisestä talouden taantumasta huolimatta. Etenkin standardilaatujen kysynnän odotetaan jatkuvan hyvänä.
Isossa-Britanniassa jatkojalostusliiketoiminnan kysynnän odotetaan tulevina kuukausina jatkuvan vuodenaikaan nähden normaalina.
Markkinahavusellun kysyntä-tarjonta-tilanteen odotetaan tiukentuvan ja sellujen keskihinnan arvioidaan nousevan selvästi ensimmäisestä vuosineljänneksestä. Havusellun tarjontaa laskevat Kemin biotuotetehtaan pitkä korjausseisokki, tuotantolaitosten sulkemisten aiheuttama globaali tuotantokapasiteetin lasku ja toimitusketjujen pullonkaulat. Sahatavaran päämarkkinoilla kysynnän odotetaan paranevan hieman kausiluonteisesti.
Ensikuitukartonkien alkuvuoden hyvän kysyntätilanteen odotetaan jatkuvan myös toisella vuosineljänneksellä. Kysyntää tukevat muun muassa arvoketjun varastojen täyttämistoimenpiteet. Kuluttajatuotteiden yleistä kysyntää määrittävät edelleen kuluttajien ostovoiman kehittyminen sekä kuluttajien yleinen ostokäyttäytyminen. Kartonkien toimitusmäärien arvioidaan huhti–kesäkuussa 2024 kasvavan hieman edellisestä vuosineljänneksestä. Valuuttamääräisten myyntihintojen arvioidaan pysyvän vakaina.
Pehmopaperiliiketoiminnassa odotamme inflaation tulevalla neljänneksellä jatkuvan erityisesti palkankorotusten seurauksena ja tiettyjen raaka-aineiden hintojen myös nousevan. Kustannusten nousu heikentää katetasoja nykyisestä ja lähiajan toimenpiteet tähtäävät katteiden parantamiseen.
Kemin kaasuräjähdyksestä aiheutuva negatiivinen liiketulosvaikutus huhti–kesäkuussa on arviolta 100 miljoonaa euroa, joka tarkentuu korjaustöiden ja tuotannon uudelleenkäynnistymisen aikataulun täsmentyessä. Metsä Boardilla ja Metsä Fibrellä on tavanomaiset omaisuus- ja keskeytysvahinkovakuutukset, joista saatavat korvaukset eivät sisälly arvioon.
METSÄ GROUP