Prosessiveden käytön parantaminen
Vesi on metsäteollisuuden keskeinen resurssi. Vesitaloutemme ohjaavia periaatteita ovat tuotannon vedenkäytön optimointi ja jäteveden tehokas käsittely.
Metsä Groupin tavoitteena on parantaa prosessiveden käyttöä 35 prosenttia tuotetonnia kohti vuosina 2018–2030. Tavoite saavutetaan investoimalla esimerkiksi uusiin teknologioihin sekä tehostamalla ja optimoimalla prosesseja. Vuonna 2022 käyttö väheni 0,5 prosenttia verrattuna vuoteen 2018.
Metsä Groupin tuotanto sijoittuu pääasiassa Pohjoismaihin, jotka muodostavat WBCSD:n (World Business Council for Sustainable Development) mukaan maailman vesirikkaimman alueen. Koska metsätuotteiden tuotannossa tarvitaan vettä, tehtaat on rakennettu järvien ja jokien läheisyyteen. Vaikka vettä käytetäänkin, suomalainen metsäteollisuus on vaatimaton vedenkäyttäjä: toimiala käyttää vain 0,2 prosenttia Suomessa saatavissa olevista vesiresursseista. Prosessivesi puhdistetaan perusteellisesti ennen sen palauttamista jokiin, järviin tai mereen. Noin puolet vedestä käytetään koneiden jäähdyttämiseen. Kun jäähdytysvesi kiertää erillisessä järjestelmässä, sitä ei ole tarvetta puhdistaa käytön jälkeen.
Metsäteollisuuden toiminnan vaikutusten minimointi ulottuu tehtaiden ulkopuolellekin. Metsätalouden vaikutukset veteen minimoidaan useilla menetelmillä, esimerkiksi puskurivyöhykkeillä, joita metsäsertifiointi edellyttää. Metsät ovat elintärkeitä veden kiertokululle, koska ne ylläpitävät sateen ja haihtumisen välistä tasapainoa sekä parantavat pohjaveden laatua vähentämällä pintavalunnan imeytymistä pohjaveteen. Pohjoisella alueella haihtuminen tapahtuu pääasiassa metsissä. Metsät eivät myöskään tarvitse kastelua, koska esimerkiksi Suomessa sataa 600–700 millimetriä vuodessa.