Sivuvirtojen lannoitekäytön osuus on jatkuvasti kasvanut viiden viime vuoden aikana. Tällä hetkellä 14 prosenttia Metsä Groupin hyödyntämistä sivuvirroista käytetään lannoitteina tai viherrakentamisessa.
Haluamme osaltamme edistää kiertotaloutta yhteistyössä
kumppaneidemme kanssa. Resurssitehokkuuden ja laajan kumppaniverkoston avulla pystymme valmistamaan biotuotteita useisiin eri loppukäyttökohteisiin. Näitä ovat puutuotteet, sellu, kartonki, paperit, puupohjaiset tekstiilit, elektroniikkateollisuuden komposiittimateriaalit sekä maalien, renkaiden, hajusteiden, maatalouden lannoitteiden ja monien muiden tuotteiden raaka-aineet. Yhteistyön ja kumppaneiden avulla Metsä Group pyrkii saavuttamaan tavoitteensa, jonka mukaan tuotannon sivuvirrat hyödynnetään sataprosenttisesti.
Kaatopaikkajätteen jatkuva vähentäminen
Kaatopaikkajätteen määrä vähentyi noin 38 prosenttia vuonna 2022 verrattuna vuoteen 2021. Metsä Groupilla on edelleen työtä tehtävänä ratkaisujen kehittämisessä viherlipeäsakan hyödyntämiseen ja sen kaatopaikkasijoituksen vähentämiseen. Tuotannon sivuvirtojen täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää tieteellistä tutkimusta ja toimialojen välistä yhteistyötä.
Suurimmat sivuvirtajakeemme ovat viherlipeäsakka, energiantuotannossa syntyvä tuhka ja sellun tuotannossa syntyvä kalkkijakeet. Sivutuotteita voidaan käyttää esimerkiksi lannoitteina, täyttömaana ja maisemoinnissa. Myymme sivutuotteita myös kumppaneille jatkojalostettavaksi.
Periaatteenamme on käyttää raaka-aineet tehokkaasti. Pyrimme aina ensisijaisesti suosimaan jätetteiden ja tuotannon sivuvirtoja hyötykäyttöä ja minimoimaan kaatopaikkajätteen määrän.