Kun puhutaan kestävästä kehityksestä, tarkoitetaan yleensä sitä, että yritetään tehdä mahdollisimman vähän vahinkoa ympäristölle. Uudistavan toiminnan (engl. regenerative) tavoitteena puolestaan on parantaa luonnon tilaa ja tuottaa positiivisia vaikutuksia yhteiskuntaan ja talouteen. Ero ei ole suuri, mutta se on merkittävä, sanoo Ellen MacArthur -säätiön projektipäällikkö Cindy Venho.

”Kyse on ajattelutapojen eroista. Uudistavan lähtökohta on positiivisempi ja aktiivisempi.”

Kansainvälisen Ellen MacArthur -säätiön missiona on nopeuttaa globaalin talouden siirtymistä kiertotalouteen. Se nojaa kolmeen periaatteeseen: minimoidaan jätteet ja päästöt, pidetään yhteiskunnan piiriin otetut materiaalit ja tuotteet käytössä mahdollisimman pitkään sekä huolehditaan luonnon uusiutumiskyvystä. Kaikki tämä tehdään tavoilla, jotka luovat vaikuttavat myönteisesti ekosysteemien terveyteen. Kiertotalouden avulla voidaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään, jätteen vähentämiseen ja luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen, mistä hyötyvät ihmiset, yritykset ja ympäristö.

Säätiö on maailmanlaajuinen mielipidevaikuttaja, joka toimii niin yritysten, julkishallinnon, innovaattorien kuin akateemisen kentän kanssa. Yksi keskeinen toimintamuoto on kiertotalousverkoston ylläpitäminen.

Verkoston toiminta rakentuu neljän pääteeman ympärille, jotka ovat oppiminen, yhteistyön rakentaminen, verkostoituminen ja hyvien esimerkkien jakaminen (engl. learn, collaborate, network, demonstrate). Säätiö myös laatii materiaaleja ja järjestää tapahtumia sekä osallistuu tutkimuksiin ja kansainvälisen yhteistyön rakentamiseen.

Säätiön on perustanut kilpapurjehtijana aikanaan mainetta niittänyt Ellen MacArthur vuonna 2010, ja nyt sillä on jo 250 organisaatiota verkostonsa jäsenenä, minkä lisäksi se tekee yhteistyötä 2000 organisaation kanssa. Metsä Group liittyi jäseneksi vuonna 2022.

”Yhteistyö on molemminpuolista. Kiertotalouden työkaluja ja uusia tapoja toimia luodaan yhdessä kumppaneiden kanssa. Meille on tärkeää, että kumppanimme tavoittelevat aidosti kiertotalouteen siirtymistä”, Venho sanoo.

Metsä Groupin ilmasto- ja kiertotalousjohtaja Maija Pohjakallio sanoo, että jäsenyyden kautta yhtiö pääsee syvemmälle mukaan alan dialogiin.

”Verkostossa saamme uusia näkemyksiä, pääsemme oppimaan parhaita käytäntöjä ja jakamaan oman kokemuksemme puupohjaisesta kiertotaloudesta. Kesän kynnyksellä käynnistimme sen piirissä yhteistyöprojektin, jonka tuloksena syntyy yhteinen näkemys (engl. white paper) puupohjaisten materiaalien roolista uudistavassa kiertotaloudessa. Myös uudistavan metsätalouden merkitys nousee esiin. Koska mitään materiaaleja ei voida kierrättää tai uudelleenkäyttää ikuisesti, kiertoihin tarvitaan aina mukaan neitseellisiä raaka-aineita. On kiertotalouden mukaista, että puuraaka-aine hankitaan metsistä, joita kasvatetaan uusiutuvan metsätalouden periaatteita noudattaen.”

Venhon mukaan termi ”uudistava” kiinnostaa monia organisaatioita yhteiskunnan eri alueilla, kuten vaikkapa rakentamisessa, elintarviketeollisuudessa ja maataloudessa.

”Se on selvästi nouseva teema ja olemme iloisia, että yhteistyöprojektin myötä teemaa pohditaan nyt metsiin perustuvien arvoketjujen näkökulmasta.”

Venho pitääkin kiinnostavana Metsä Groupin uudistavan metsätalouden periaatteita, jotka yhtiö lanseerasi keväällä. Periaatteet tähtäävät siihen, että metsänomistaja jättää metsänsä seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin se oli silloin, kun hän on saanut sen itse. Tavoitteisiin kuuluu suomalaisen luonnon tilan vahvistaminen ja sen tarjoamien hyötyjen kokonaisvaltaisempi hallinta, hiilinielusta pölyttäjiin ja marjasatoihin.

Venhon mukaan merkillepantavaa Metsä Groupin periaatteissa on, että yhtiö aikoo jatkossa mitata uudistavan metsätalouden toimien vaikuttavuutta. Tällä tavoin yhtiö haluaa varmistaa, että se tekee oikeita asioita riittävän tehokkaasti. Esimerkiksi monimuotoisuuden mittaamista pidetään vaikeana tehtävänä, joten Metsä Group kumppaneidensa kanssa tekee tässä pioneerityötä.

Teksti: Ilkka Luukkonen

Cindy Venho Ellen MacArthur -säätiöstä vieraili Metsä Groupin pääkonttorilla 25.5.2023. Hän piti koko henkilöstölle avoinna olleen esityksen auditoriossa ja tapasi eri tehtävissä työskenteleviä metsägroupilaisia pienryhmäkeskusteluissa.